Tarinoita Harmaan puun kylästä

Hyvästi, näkemiin

2008-03-22T22:26:00.001+03:00

On yö ja Harmaan puun kylässä sataa lunta: keveitä hiutaleita toinen toisensa jälkeen. Ja hitaasti ne peittävät maan kuin hiljaisuus, joka on koitunut tämän blogin kohtaloksi.

Harmaan puun kylän portit suljetaan ja me painumme entiseen kuin illan hämärään: minä, Pikkukarhu ja Kissanminttu.

Tai ei sittenkään: ehkä jonain päivänä Kissanminttu saa pienen sisaruksen. Ja silloin jossain toisaalla virtuaalisessa maailmankaikkeudessa me synnymme uudestaan. Uuden nimisinä, uuden näköisinä, tuttuina kuitenkin. Sinä tunnet meidät aina.

Sukupuolten järjestyksestä

2008-02-26T08:22:00.001+03:00

Kissanmintulla on kaksi ihannetta: Pikku Myy ja Peppi Pitkätossu. Se ei voi olla sattumaa. Feministigeenin sijaan uskon että lelukatalogin prinsessasivujen kohdalla minä ja Pikkukarhu olemme olleet puoliunessa ja vaiti, kun taas Peppi* on saanut meidät huokailemaan taustalla ihastuneesti.

Kissanmintun sukupuolijärjestelmässä on vauva, tyttö, poika ja Peppi. Kissanmintun sukupuoli varioi, mutta selkeimmin hän kuulemma edustaa peppisukupuolta.

*ja tämä oli jo ennen Peppitalon ostamista..

Reality Show eli Kiihko ja Syyllisyydentunne

2008-01-06T12:48:00.000+03:00

Nolo riippuvuuteni huonoihin Britney Spears -uutisiin senkun saa lisää buustia.

Hiuspohja kananlihalla luen uutisia, juoruja ja huhuja. Jossain korvaanjuuressa joku naputtaa, että vaikka nämä ovat viihdesivuja, se on oikea ihminen, sittenkin. Oikea ihmisen vaarassa.

Välipäiviä

2007-12-27T14:03:00.000+03:00

Niin tuli joulu Harmaan puun kylään. Tuli Joulu ja toi tullessaan valtavan kasan lahjoja (muun muassa Kissanmintulle Peppitalon, kahdet nukenvaunut, kaksi nukkea ja My Little Ponyn. Ei epäilystäkään, etteivätkö sukulaiset epäilisi meidän kykyä sukupuoleen sosiaalistamiseen - Peppitalon osti Pikkukarhu); joulustressin ja pari perheriitaa; 9. asteen yhtälöitä kun piti sovittaa yhteen sukujen suuret vaateet ja Kissanmintun oleminen Eemelillä; liikaa suklata ja riittävästi löhöilyä, kerrankin; yhden pitkän pimeän poppelikujan ja kipeästi niellyt kyyneleet Pessin haudalla.

Tuli joulu, meni joulu. Lunta ei ole kuulunut, mutta hiljaisuuden paksu peitto näyttää käärivän tämän kylän Tarinat yhä tiukemmin syleilyynsä.

Nyt Pikkukarhu kinuaa minua pelaamaan Portobello Marketia ennen kuin Kissanminttu herää päiväunilta ja sitten meidän pitää lähteä tekojääradalle (Kissanminttu sai lahjaksi kaksiteräiset). Paitsi että yksi Karhuista soitti juuri ja sanoi tulevansa yllätyskylään ennen sitä - huokaus -

Sano se suomeksi

2007-11-12T16:35:00.000+03:00

Kirkon tiedotuskeskus viime viikolla:

"Virkamiesoikeudelliset säännökset jätettiin raukeamaan

Kirkolliskokous päätti viimeisessä istunnossaan jättää raukeamaan virkamiesoikeudellisten säännösten siirtämisen kirkkolakiin. Äänestystulos 66-39 ei riittänyt vaadittuun 3/4 määräenemmistöön.

Säännökset olisivat uudistaneet kirkkolakia perustuslain ja työelämän lainsäädännön mukaisiksi. Uudistus olisi koskenut muun muassa virkasuhteen lajeja, lomauttamista, työnantajan velvollisuuksia ja työturvallisuutta.

Asiasta on käyty lähetekeskustelua jo syksyllä 2006 ja keväällä 2007. Lakivaliokunnan esittämä lakiuudistus ei esitystä vastustaneiden edustajien mielestä ollut kuitenkaan kypsä vietäväksi eduskunnalle. Puheenvuoroissa todettiin, että lakivaliokunnan alkuviikosta saatuun mietintöön on ollut liian vähän aikaa perehtyä ja että siinä on liian paljon avoimia ja tulkinnanvaraisia pykäliä.

Vastustajat näkivät ongelmallisena kirkon perinteen ja omaleimaisuuden ja yhteiskunnallisen lainsäädännön yhteensovittamisen. Puheenvuoroissa nostettiin esiin huoli kirkon autonomian säilymisestä.

Esityksen puoltajat korostivat lakikokonaisuuden merkitystä kirkon työntekijöiden aseman saattamiseksi ajan tasalle."

Suomeksi tämä tarkoittaa että ei, kirkko ei vieläkään ole pystynyt tekemään sitä päätöstä, että se ei enää syrji samansukupuolisessa parisuhteessa eläviä työntekijöitään ja wannabe-työntekijöitä.

Sitä ei tietenkään voinut kirjoittaa tiedotteeseen edes mainiten sanoja 'rekisteröity parisuhde' tai "sama sukupuoli" & "parisuhde" tms?

Jos siis jokin sellainen sana kuin "syrjintä" tai "yhdenvertaisuus" on liian hätkähdyttävä tässä yhteydessä mainittavaksi..?

Julma, julma kuu

2007-11-09T08:36:00.000+03:00

Jokelan tapahtumia on vaikea ymmärtää. Niitä on niin vaikea ymmärtää, koska on tottunut ajattelemaan että kaikki sellainen tapahtuu aina 'jossain muualla'. Ei ainakaan Tuusulassa.

Jossain kaukana -ajattelu antaa tietenkin rauhaa, kaikkiin ympäri maailmaa kiiriviin väkivaltauutisiin ei voi heittäytyä tunteet auki tai tuhoutuu. Mutta kun 'jossain kaukana' murtuu, muistan yhtäkkiä kuin vanhan unen kuinka monta kertaa olen ajatellut, että niin siellä, mutta ei meillä..

Julmakuu

2007-11-06T08:07:00.000+03:00

On vuosipäivä, kaksi vuotta siitä kun näin Pessin elossa viimeistä kertaa. Hän näytti kiukkuiselta, muistan.

Sitten jonain päivänä hän soitti ja minulla ei ollut aikaa puhua koska Kissanminttu kiljui pinniksessa juuri silloin. Sanoin "soitellaan" ja Pessi sanoi "soitellaan". Hänen äänessään oli hymyä. Noin viikon päästä hän oli kuollut. Itse.

Vaikka joskus luulin, ettei sisuskalujani repivä tuskan terä koskaan hellitä, nyt pystyn jo hymyilemään, jopa nauramaan niin ettei se kuulosta variksen raakunnalta. Ensimmäiseen oikeaan hymyyn meni noin puolitoista vuotta. Aika on armollinen, sittenkin.

Alas, alas, alas käy Barbien tie

2007-09-24T19:01:00.000+04:00

Olen taas ajautunut elämäntilanteeseen, jossa minulla ei ole juuri lainkaan vapaa-aikaa (olen ollut tässä kohdassa ennenkin, tuntuu kuin rankaisisin itseäni). Viikonloppuisin ole usein töissä ja vähäiset väliajat kyykin kuuraamassa ja puunaamassa kämppää, sillä tunnen Pikkukarhun paheksuvan katseen selässäni (vaikka hän sanoo muuta).

Niin, no, jonkin tauon tarvitse ylirasittuneille aivoilleni, ja sen tarjoaa populaarikulttuuri: uppoan (Pikkukarhun ärtymykseksi) niin Ruman Bettyn, Täydellisten naisten, Lostin kuin Jerichon fiktiivisiin maailmoihin jos suinkin ehdin. Ja viimeisimpänä kaikesta, kun työtä varten selaan nettilehtiä läpi, silmä tarttuu yhä uudestaan Britney Spearsin pöhöttyneisiin kasvoihin ja alan ahmia kuumeisin silmin jännitystarinaa huoltajuustaistelusta. Ahmin ja häpeän.

Miksi jonkun ihmisen mielenterveys- ja päihdeongelmat jaksavat kiehtoa? Onko kyseessä elävän Barbie-nuken tuho eli kiehtooko minua arvonalennus, tuo vahingonilon ehtymätön lähde? Vai onko kyse epäpyhästä äitiydestä? Vai ruumiin rajallisuuden näkyväksi tulemisesta? Vai tuleeko kumma kiinnostukseni jostain kauempaa?

öinen lehto

2007-09-03T17:37:00.000+04:00

Kun Kissanminttu palaa Eemeliltä, hänen on joskus vaikea nukahtaa. Sitten hän pompottaa meitä. Minua huudetaan laittamaan peittoa ja tyynyä ja Pikkukarhua käytetään jukeboxina, jossa on noin parikymmentä lastenlaulua.

Eilen hän sanoi unen rajalla "Äiti, kiinni". Otin kyljestä kiinni vahvalla kämmenotteella. "Kissanminttu putoo". "Ei putoo, äiti pitää kiinni". "Äiti putoo". "Ei putoo, äiti on tässä ja pitää kiinni".

Kuulimme viikonloppuna hyvin, hyvin surullisen uutisen. Miten siunattuja me olemmekaan kun meidän unihäiriöinen koliikkivauva - sittemmin unihäiriöinen, voimakastahtoinen taapero - on kuitenkin terve kuin mikä. Terve, elossa, luonamme.

Rättisouvi

2007-08-19T12:50:00.000+04:00

Olen aloittanut uudessa työssä. Ja mitä se tarkoittaakaan, viikonloput kuluu paitsi tutkielman viimeistelyyn*, myös työvaatteiden pesemiseen ja silittämiseen. Olin unohtanut jo koko homman.

Minä en ole silittäjä. Tuskailen ja nyherrän tuntitolkulla suihkepullon ja silitysraudan kanssa, eikä tulos ole kummoinenkaan. Haluan sileitä paitoja, mutta inhoan ja jotenkin salaisesti vastustan koko silittämistä. Kuin äitini, joka piti kotitöistä turhauttavimpana ruuanlaittoa ja onnistui siksi polttamaan sapuskan kuin sapuskan (meistä Pessin kanssa sitten tulikin huolellisempia keittiössä).

*mikä ei olisi mahdollista, ellei Kissanminttu olisi välillä Eemelillä - apilaperheen etuja. Tai tietenkin jos... Pikkukarhu heittäytyisi täydelliseksi [työssäkäyväksi] kotirouvaksi, jolloin minulle jäisi sen Ison ja Tärkeän maskuliininen rooli.

Oi Andrea

2007-08-02T17:24:00.000+04:00

Istun kirjastossa ja luen yltiöfeministi Andrea Dworkinin puheita. Ottaen huomioon, etten ole juuri mistään samaa mieltä [ainakaan täsmälleen], on merkillistä, että päänahka menee innostuksesta kananlihalle.

Retoriikka tempaa minut mukaansa: melkein kyyneleet nousevat silmiin, kun luen Our Bloodin vuoden 1981 alkusanoja, kuinka hän rutiköyhänä kirjoittajana ja puhujana vaelsi ympäri Yhdysvaltoja, nukkuen ihmisten olohuoneiden lattialla, toivoen puhujanpalkkioita, joita usein ei pystytty maksamaan. Väsyttäen itsensä ja saaden tuon iänikuisen aktivistien syytöksen niskaansa "miten niin tarvitset rahaa, senkin kapitalistinen ahne sika". Hän on tavattoman hyvä kirjoittamaan, outoa ettei häntä ole suomennettu. Ja nyt se tuntuisi lähinna vintagelta.

Minä siis kirjoitan. Istun kirjastossa, luen ja kirjoitan. Viikko aikaa - aikataulu ei voi onnistua, hommat kaatuu viikonlopputöiksi.

Tässä välissä
- Hollantilaiset häipyivät etuajassa kiertämään Suomea, minun helpotuksekseni, Pikkukarhun pettymykseksi.
- Kissanminttu täytti kaksi ja sai meiltä syntymäpäivälahjaksi kippaavan kuorma-auton ja kassakoneen.
- Kissanminttu aloitti taas päiväkodin. Kissanmintun myrtymykseksi, minun ja Pikkukarhun helpotukseksi.

Härdellien perhe

2007-07-27T12:27:00.000+04:00

Kaksi viikkoa aikaa saada tutkielma valmiiksi. Hmm. Tiukoille menee.

Kaiken keskellä minulla on tietenkin flunssa ja Pikkukarhun hollantilaiset ystävät tulee meille viikoksi asumaan ja samaan aikaan kun he tulevat maahan, kuolee Pikkukarhun äidin koira yhtäkkiä keskellä erämaata ja Pikkukarhu lähtee sinne auttamaan äitiään. Pikkukarhu on nyt takaisin kaupungissa viihdyttämässä vieraita ja Kissanminttukin menee elokuussa päiväkotiin, jolloin aikataulujen sumpliminen helpottaa. Toivon. Toivon kovasti, sillä Härdelli sopisi hyvin meidän perheen sukunimeksi, jos olisimme päätyneet yhteiseen nimeen - olisimme päätyneet, jos vain olisimme päässeet nimestä yhteisymmärrykseen. Täytyy sanoa että moisen teon heteronormatiivinen painolasti ei meitä rassanut. Nyt meillä kaikilla on eri nimet ja Kissanmintulla isänsä sukunimi - kuinkas feminististä se sitten on?

Mutta siis, Pikkukarhu, Eintel ja Kissanminttu Härdelli eikä mikään Mansikkalaakso tai muuta romanttista.

Heinähysteriaa

2007-07-13T12:58:00.000+04:00

Huomasin eilen, etten ollut kuullut pihahdustakaan isästä kahteen viikkoon - hän on sentään jo yli 70 eikä hänellä ole muita omaisia. Viikot olivat humahtaneet ohi kun olimme vain reissaneet siellä sun täällä, kaupungissa ollessa olin hypännyt perehtymässä uusiin työtehtäviini ja kaikissa mahdollisissa väleissä olin kirjoittanut niin paljon kuin pystyin.

Kun en saanut isää puhelimella kiinni kävin tunti tunnilta yhä hermostuneemmaksi, soitin Ruusalle ja Ruusa lähti kyyditsemään minua isän asunnolle. Kiipeilin aitojen yli ja kurkin ikkunoita, huutelin ja... haistelin postilaatikosta (valitettavasti tiedän miltä asunnossa ei saa haista) ennen kuin menimme sisään vara-avaimella. Ei ketään kotona, eikä mitään hälyttäviä merkkejä mistään. Jätin lapun ja myöhään illalla isä soitti. Ei hätää.

Minä putoan siihen kuoppaan niin helposti. En ole muistavinani, mutta kuitenkin koko ajan muistan, miten ohut on elämänlanka. Olen unohtanut niin monta asiaa, kunpa muistini armahtaisi minua tässä kohdassa.

Harmaan puun kylä muuttuu

2007-07-10T17:46:00.000+04:00

Perhekuulumisia: Aktiivisen imperatiivin käytön lisäksi Kissanminttu on oppinut sanomaan "ite". Hän tekee nykyään kuulemma kaiken itse.

Muita kuulumisia: Minä olen saanut töitä, joiden luonne on sellainen että joudun perinpohjaisesti uudelleen miettimään suhteeni blogiini. Käykö taas niin - kuin joskus kauan sitten raskautta yrittäessäni, kun pelkäsin työhuoneen menetystä (mikä sitten tapahtui) ja paljastumista - että joudun kirjoittamaan kuin kävelisin kuumalla asfaltilla ohutpohjaisissa kengissä?

Ja minkä se blogistani/ minusta/ Eintelistä tuottaa? Äidin isolla alkukirjaimella? Jonkun joka on vain perheellinen, ei sitten paljon muuta?

Eroon heteronormatiivisuudesta

2007-06-28T13:31:00.000+04:00

"Tänään mun pitäisi määritellä institutionalisoitu heteroseksuaalisuus, heteronormatiivisuus ja normatiivinen heteroseksuaalisuus" sanoin tänään töihin lähtiessä Pikkukarhulle. "Vaan." sanoi Pikkukarhu, mutta en antanut sen häiritä: "..mun pitäisi jo päästä eroon hetenormatiivisuudesta." Minun olisi oikeasti päästävä eroon peruskäsitteiden määrittelystä että teksti kulkisi.

Tänään voin kirjoittaa, mutta huomenna on kaikenlaista häsää ja palaveria, siihen menee koko päivä. Ja viikonloppu on pelkkää Pridea! Ihme ja hämmästys, Eemeli on kaupungissa ja ottaa Kissanmintun perjantaina, joten pääsemme naistenbileisiin! "En mä edes muista mitä sinne laitetaan päälle" sanoin eilen Pikkukarhulle.

Markkinoilla

2007-06-27T16:12:00.000+04:00

Suhtaudun taas optimistisemmin työmarkkinoihin. Sain päivänä muutamana kuningasajatuksen, että kesäalessa vaatteet maksaa hyvin paljon vähemmän kuin yleensä ja nythän olisi oiva hetki hankkia työelämäpukeutumistäydennystä.

Vaan. Minä hikoilen vaatelaarien äärellä. Nuorisovaatteiden osastolla tunnen itseni paksuksi keski-ikäiseksi rouvaksi ja naisten vaatteiden äärellä olen jotenkin täysin väärässä paikassa. Ne vaatteet, ne ovat joillekin aivan muille, aivan toisenlaisille. Enkä minä ole edes mikään putsi - toisaalta silloin voisin ehkä löytää jotain miestenosastolta... En muista että tämä olisi ennen ollut näin vaikeaa - joko muoti on muuttunut, tai sitten minä (keski-ikäiseksi paksuksi rouvaksi).

Lasten vaatteisiin on onneksi viime trendien myötä saapunut pari uutta väriä: kirkaanvihreä ja tummanruskea iänikuisten porsaanvaaleanpunaisen ja tummansinisen rinnalle. Kissanminttu saa siis uuden teepaidan jos toisenkin.

Kesälimbo

2007-06-18T13:38:00.000+04:00

En saanut yhtä työtä jota hain. Rahapula painaa mieltä niin että on vaikea kirjoittaa. Ja kirjoittamista haittaa myös kaikki kesän sosiaaliset velvollisuudet: sukulaiset ei ota uskoakseen ettei meillä ole oikeaa lomaa. Eikä varaa pitää omaa lomaa kuin muutama päivä (eikä rehellisesti sanottuna meillä olisi varaa vuokrata autoa juhannukseksi).

Voi Luoja. Kauanko tätä kierrettä voi jatkua?

Kissanmintun syntymä kesken jatko-opintojeni, Pessin kuolema ja Kissanmintun hervottomat univaikeudet, joita kesti yli 1,5 vuotta, se on yksi tekijä tämän limbon takana. Ei koskaan kannattaisi tehdä lasta, jos ei ole vakituista työsuhdetta turvanaan. Ei koskaan? Sitten Kissanminttu ei olisi koskaan syntynyt.

Ja Kissanminttua minä en kadu.

Kissanminttu puhuu

2007-06-10T22:08:00.000+04:00

Kissanmintun kielenkehitys on johtanut lauseisiin. Niitä hallitsee imperatiivi, joka on Kissanmintulle ollut tuttu noin niin kuin elämänasenteena jo synnytyssairaalasta lähtien.

Kissanminttu hämmästytti minut tänä aamuna ilmoittamalla: "Äijti, niistä nenä" (meillä on molemmilla flunssa tulollaan). Iltapäivällä hän huusi palapelin ääreltä Pikkukarhulle "Mamma, tuu auttaa".

Tänään hän kiljahti ruokapöydässä riemastuneena "kurkkuvoijeipä!". Myös "lihapullojen" runsas tarjoilu oli ilahduttavaa. Mutta välillä hän istuskelee syöttötuolissa ja höpöttelee sitä sun tätä, pitkät pätkät kissanmintunkieltä. Erilaisin tempuin olemme onnistuneet dekoodaamaan siitä satunnaisia osumia:

Ippu = pippuri, kaneli
Poppopoo, peppopoo (suom. käkkijeipä) = näkkileipä
Pattu = palasaippua, nestesaippu yms. muovipullossa tai leveässä tuubissa olevat pesuaineet ja voiteet
Piipii = pieni, pienenpieni
Pii = pingviini
Pittu = ketsuppi
Tyybi= tuubi, hammastahna
Üshhi = syli, syliin

Onneksi Kissanminttu on päiväkodissa, muuten puhuisimme kohta kaikki kolme kuin ihmekolmoset jotain kummaa kieltä...

Sinisempää

2007-06-07T10:01:00.000+04:00

Minulla on kesäkuuksi tuntipalkkaa kymmeneksi tunniksi, elokuuksi noin viideksitoista. Heinäkuuksi ei mitään, mutta toivon vielä yhtä kirjoitushommaa. Viimeistään syyskuuksi on pakko löytää töitä tai talous romahtaa. Pikkukarhu muistuttaa, että minä teen kuitenkin paljon töitä ja sanoo, että hänen hollantilainen tutkijakaverinsa puhuu työn ja yhteiskunnan muutoksesta, siitä että on niin paljon ihmisiä jotka tekevät työtä, josta ei makseta palkkaa (eikä vaihtotaloudellisesti muutakaan konkreettista).

Työelämähuolten ja hysteerisen rekrytointi-ilmoitusten netissä pläräämisen lomaan tulee kaksi uutista ystäväpiiristä: puukotus (parisuhteessa) ja lapsen vakava diagnoosi. Viestit vetävät hiljaiseksi. Silitän Kissanmintun hapsuista, helposti takkuuntuvaa tukkaa ja katson Pikkukarhua, jonka kanssa meillä on joo kinaa silloin sun tällöin mutta meillä heiluu vain sanan säilä. On taas pelottavaa lukea lehteä, etsiä muutaman rivin pituisista rikosuutisista merkkejä, joista päätellä onko kyse tutusta ihmisestä henkirikoksen uhrina.

Kyllä minä töitä löydän, jotain sieltä, toista täältä - eikä se maailmaa kaada vaikka päätyisin Hesaria jakamaan.

Feministilippumme II

2007-06-04T14:54:00.000+04:00

Tänä aamuna luin Hesarista avioerojen määrään liittyvää uutista ja sen sivujuttua nuorena naimisiin menneestä heteroparista. He ilmoittivat riitojen vähäisyyden salaisuuden juontuvan siitä, että heillä on selkeä työnjako: mies tekee 'miesten hommia' - nikkaroi ja huoltaa auton, nainen hoitaa kotitalouden ja lapsen.

Kun hirnuin tätä aamiaispöydässä, Pikkukarhu sanoi, että meilläkin voisi kyllä riidat vähetä, jos minä tekisin vain miesten hommia. Yritimme kovasti miettiä mitä ne olisivat kerrostaloasunnossamme, meillä kun ei ole sitä autoakaan. Ehkä tekisin keväisin polkupyörien keväthuollon ja muina aikoina nikkaroisin vähäsen?

Pikkukarhu ehdotti, että tekisin tärkeitä 'miesten hankintoja'. Nyt kun pinteramontti on valmis, en keksi muuta nikkaroitavaa kuin yhden kahta sopivaa ruuvia odottavan pienen lokerikon. Voisin ehkä iltaisin käydä eri rautakaupoissa vertailemassa erilaisia ruuveja?

Feministilippumme I

2007-06-03T14:06:00.000+04:00

Mielenosoituksessa oli vain kourallien väkeä, mikä oli pettymys. Julkinen kohu on ollut sitäkin suurempaa. On oikeasti hyvä että päivähoitokysymys uudelleen politisoidaan - ja laajassa julkisessa keskustelussa, ei vain muutaman yliopistofeministin kiukkuisessa kahvipöytäkeskustelussa (toivoo kiukkuinen yliopistofeministi).

Oikeistolainen "perheiden omat valinnat" -retoriikka tarvitsee todellakin purkamista. Tässä yhteydessä pitää tietenkin ymmärtää että perhe tarkoittaa keski- ja yläluokkaisia kahden vanhemman lapsiperheitä. Niitä oikeita perheitä. Köyhät nöyrtykööt ja nielkööt köyhyyttään kunnes oivaltavat, ettei köyhyys kannata ja lopettavat tuon tarpeettoman köyhäilyn.

Tietenkään ei riitä että myös köyhät saavat tehdä valintoja, "omien" ja "yksilöllisten" valintojen ehdot - myös keskiluokkaisten naisten ja silppupätkäkierteessä kärvistelevien (mm. akateemisten) naisten valintojen ehdot pitäisi saada näkyviksi.

Miekkariin, miekkariin!

2007-05-28T18:36:00.000+04:00

Torstaina osoitetaan mieltä päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Meillä on kotona ja tuttavapiirissä kuplineet ohimosuonet yhdellä jos toisella: tätä se sitten tiesi, porvarihallitus.

Jos muka halutaan kannustaa jo-kotona-olevia jäämään puolipäiväisesti kotiin, niin miksi puhutaan opiskelijoista? Onko opiskeleminen kotona oleilua? Ja tosiasiahan on että naiset ne niitä lapsia kotona hoitaa - joten opiskelijanaisia sitä ollaan tässä (käytännössä) himaan liimaamassa.

Ja mitä järkeä on tehdä työttömien yksinhuoltajien työnhausta entistä hankalampaa, kun he päättävätkin pitää lapset kotona kun pikkurovot ei riitä (täys)päivähoidon maksuun (yksinhuoltajia on eniten nollamaksuluokassa)? Yksinhuoltajien köyhyysongelman suurimpia selittäjiä on juuri työttömyys.

Me emme sivumennen sanoen itse ole nollamaksuluokassa, mutta torstaina kyllä haen Kissanmintun päiväkodilta ja painelen miekkariin (Pikkukarhu on työmatkalla).

-----------------------------------------------------------------------------

Vauvalehden keskustelupalstalta kopioituna:

Mielenilmaus Eduskuntatalon edessä torstaina 31.5. kello 16 päivähoitomaksujen korottamista vastaan

Järjestämme mielenosoituksen päivähoitomaksujen korottamista vastaan vähätuloisimpien vanhempien kohdalla. Mielenosoitus vastustaa etenkin hallituksen suunnitelmia poistaa päivähoidon ns. 0-maksuluokka, johon kuuluvat kaikkein vähätuloisimmat perheet yksinhuoltajista ja opiskelijoista pätkätyöläisiin.

Hallituksen politiikka on mielestämme taantumuksellista ja se vaarantaa jo ennestään vaikeissa tilanteissa olevien perheiden toimeentulon.

Mielenilmaus pidetään Helsingissä Eduskuntatalon edessä torstaina 31.5. 2007 alkaen kello 16.

Mielenilmauksen järjestää Yksin- ja yhteishuoltajien liitto yhteistyössä Ensi- ja turvakotien liiton kanssa.

+ Naisasialiitto Unionikin tuli sittemmin mukaan

Piip piip - eli vallankäytön aakkoset pönäköille ukoille

2007-05-23T23:19:00.001+04:00

Mitä tehdä, jos taloyhtiön hallitukseen tulee naapurin ämmä vaatimaan parkkipaikkojen siirtoa pois hiekkalaatikon vierestä tai henkilöstöosastolta rynnii omalle osastolle joku lesbo kukkamekossa puhumaan häirinnän ehkäisemisestä?

Kas tässäpä pari keinoa:

1) Piip-piip
Teeskentele kuuroa: "Anteeksi en kuule!" Mitä ärsyttävämpi sanoma, huuda sitä lujempaa tyttösen lauseiden päälle (ei haittaa vaikka olisit viisi minuuttia sitten kuullut häntä oikein hyvin, kun puhuttiin säästä). EN KUULE, ETKÖ VOISI PUHUA VÄHÄN KOVEMPAA!

2) Mene henkilökohtaisuuksiin
Erityisen hyvä aloitus on: "Ei ole minun vikani jos sinun..." ja personoi jokin ongelma: ikä, paino, määräaikainen työsuhde, lapsen vammaisuus. Tosi tehokkaasti pimun saa mykistymään myös kiljaisemalla oudossa kohdassa keskustelua: "Katso peiliin!"

3) Poistu paikalta kesken lauseen
keksi että puhelimesi värinähälytin on juuri soinut tai sait äkillisen ripulikohtauksen. Molemmat ovat hyviä, koska niitä voi saada monta peräkkäin.

4) Naura (kovaa)
Kun sinulta kysytään mille naurat, sano "ei mitään, ei tosiaankaan mitään, mä vaan, ei mitään.." Tätä voi jatkaa pyrskähtelemällä ja tyrskähtelemällä pitkin bimbon 'puheenvuoroa'.

5) Crash & Pum
Huomaa että tavallisessa kokoushuoneessa on runsaasti esineitä joilla voi saada mittavan metelin aikaisiksi (varsinkin kavereiden kanssa): kolistele tuolia ja pöytää, pudota mappi tai kaksi, keiku tuolilla, kaadu tarvittaessa.. kaaoksen jälkeen sano että aika loppuu ja ehdota että siirrytään seuraavaan kohtaan esityslistalla.

nämä oivat ohjeet tarjosi teille:

kaiken nähnyt
Eintel

tullen juuri seurakuntaneuvoston kokouksesta, jossa häntä syytettiin henkilöstöstrategiasta puhuttaessa puheenvuoron käyttämisestä itsetehostuksena. "Just joo." sanoin kotona Pikkukarhulle "Ehkä minä etsisin jonkun vähän laajemman foorumin missä yrittää loistaa."

Sinistä

2007-05-18T11:18:00.000+04:00

Vihdoinkin helatorstaina sain tehtyä sen: käytyä isän kanssa Pessin haudalla. Aurinko helotti täydeltä terältä ja päätä särki, sillä meillä oli ollut juhlat edellisenä iltana ja olin päässyt nukkumaan vasta viideltä (ennenkuulumatonta).

Vastoin odotuksia syksyllä istuttamani kukkasipulit puskivat idänsinililjaa maasta runsain määrin. Se oli helpotus, sillä vanhempani (-mme?) ovat sinnikkäästi käyneet kanssani puhelinkeskusteluja, joiden pääasiallinen viesti on se että minun pitää hyppiä ja pomppia pitkin pääkaupunkiseutua etsimässä Pessin haudalle se kaikkein sopivin perennalajike: talvenkestävä, hellettä rakastava ja kuivuutta sietävä. Mieluiten sininen. Tyylikäs, asiallinen, Pessiä kuvastava, molempien vanhempien makua miellyttävä.. Keskustassa myydään noin neljää perennaa, eikä niistä mikään täytä kriteerejä.

No niin. Nyt istutin sinne laakakatajan. Se saa riittää vähäksi aikaa ikikasviksi.

En ymmärrä kun ihmiset sanovat, että haudalla käyminen keventää heidän oloaan. Minulle se on aina raskas matka.

Viisuhumua ja -huhuja

2007-05-12T20:23:00.000+04:00

Haa!

vaikka Tanskan draamakuningatar ei päässy jatkoon, niin Serbian Marija Šerifović kylläkin (ja Bulgaria!). Huhumylly humuaa, puhutaan hänen vain sekottavan englannissa 'shen' ja 'hen'. Hmmm, uskoisiko tuota?

Huhut kuuluvat olennaisesti näihin odotuksen hetkiin!

..ja mieleenpainuvat linkit: kuuntele tätä.

Twelve points

2007-05-09T21:44:00.000+04:00

Ostimme Pikkukarhun kanssa liput Euroviisujen semifinaalin harjoituksiin, kymmenellä eurolla pääsi piippuhyllylle. Sieltä oli loistavat näkymät ja esitys oli ... spektakulaarinen!

Tänä vuonna muodissa näyttävät olevan suuret viuhkat ja plyymi, sekä plyymistä tehdyt suuret viuhkat.

Totuuden nimissä on tosin sanottava että jouduin hakeutumaan ainoan lähistöllä olevan kaiteen luo rivin päätyyn ja halaamaan sitä esityksen loppuun asti. Se oli todellakin oikea, pystysuora piippuhylly - ja minun korkean paikan kammoni on pahentunut iän myötä.

Eilen Suomen queer-tutkimuksen seuran järjestämässä Queer Eurovision -seminaarissa Karen Fricker epäili, että Englannin stuertti/ lentoemäntä -esitys menee liiallisuuksiin, se yrittää liikaa olla campia ollakseen oikeasti campia. Englanti ei ole seminifinaalissa, enkä minä pidä kappaleesta kovin paljoa. Ehkä siksi että Sestren esitys tuntuu olevan liian lähellä (2002), jotta viittaaminen siihen olisi nostalgisia tunteita herättävää.

Mutta tutkijan kommentti sai minut pohtimaan Tanskaa. Drama Queen oli ollut televisiosta nähtynä jotenkin ennalta arvattavan tuntuinen. Lavalla Peter Andersenin DQ oli kuitenkin jotenkin herkkä ja totinen. Eikä se totisuus tuntunut vetävän mattoa esitykseltä, joka oli yhtä kliseetä: sulkia, paljetteja, kimmoisia miestanssijoita, asunvaihtoja. Ehkä jokin pakonomainen vitsikkyys olisi voinut sen tehdä: vink, vink, drag queen, eikö olekin metkaa/ campiä?

Harmaan puun kylästä lähtee siis huomenna ainakin yksi tekstiviestiääni Tanskalle (ja ehkä Bulgariallekin).

Serbian butch-esteettisen Marija Šerifovićin esitys, jota varsinkin Pikkukarhu oli odottanut, ei näyttänyt oikein tomivan lavaversiona. Siinä oli liikaa paikoillaan seisoskelua. Tai siis liikaa olivat ne noin kuusi tanssijaa jotka lähinnä seisoivat laulajan ympärillä. Ja minun mieltäni vaivasi euroviisuseminaarissa kuultu juttu, että Marija Šerifović olisi lehdistötilaisuduessa puhunut aviomiehestään ja lapsistaan. Onko hänet siis stailattu butch-esteettiseksi taktisista syistä? Se olisikin jotain Tatun jälkeen, jos 'lesbojen' mediaseksikkyys & myyvyys alkaisi ulottua koulutyttökuvastosta paksuihin keski-ikäisiin putseihin..

Queer Trivia

2007-05-05T19:44:00.000+04:00

Meidän vessan lehtikori tarjoaa mielen virkistykseksi nipun Aku Ankkoja ja pinon mainoksia. Niiden lomaan on eksynyt (= hajasijoitettu koriin viskaamalla) siivotessa myös muutama kirja.

Esimerkiksi Queer Facts - The Greatest Gay & Lesbian Trivia Book Ever, josta löytää niin Indigo Girlsien diskografian kuin tiedon ensimmäisestä venäläisestä romaanista, jossa lesbous oli temaattisesti keskeistä - ja sehän oli kirjan mukaan Lidiya Zinovyeva-Annibalin 33 Abominations (1907)*.

Päivänä muutamana löysin vanhan Kirkko ja Kaupunki -lehden ja Iskun kuvaston välistä ohuen pokkarin Matti Rossin suomentamia Lorcan runoja.** Sinä aamuna, kun pääsin Francisco Carreguin*** kirjoittamiin loppusanoihin saakka, liimannuin pytylle****. Syöksyäkseni hetken kuluttua lukemaan niitä ääneen Pikkukarhulle (joka yritti pukea Kissanminttua päiväkotiin lähtöä varten eikä ollut olleenkaan niin lumoutunut kuin minä):

García Lorcan sukupuolinen vinoonkasvu samoin kuin hänen näytelmistään kuvastuva huomattavan terävä naissielun tuntemus ovat kumpikin monien mielestä ainakin osittain hänen varhaisesta ympäristöstään [~voimakkaat naiset]aiheutuvia.
(---)
Millainen tahansa García Lorcan psyykkinen rakenne lienee ollutkin, olisi lapsellista siltä pohjalta omaksua ennakkoluuloja hänen runoilijan- ja näytelmäkirjailijantuotantoaan kohtaan. Vuonna 1957 "The Times Literary Supplement" julkaisi erittäin selkeän ja tasapainoisen lausunnon, joka on tässä yhteydessä lainaamisen arvoinen: "García Lorcan tuotannon merkittävyys on sitä luokkaa, että se jättää täysin varjoonsa hänen harhaviettisyytensä, joka ei missään tapauksessa ole silmiinpistävin seikka hänessä. Hän oli ennen kaikkea runoilija, näyttelijä ja muusikko, kauneuden ja elämäntuskan satuttama täysiverinen ihminen. Tietoisuus hänen harhavietistään osoittaa hänen intohimonsa virran yleissuunnan ja täydentää joidenkin kohtien merkitystä. Mutta se ei vaikuta millään tavoin hänen tuotantonsa runkoon, jonka runoudellisella arvolla ei ole mitään tekemistä erityisen sukupuolifilosofian kanssa."

*Mikä mahtoi olla Suomen? Tiedon löytänee ainakin ensi viikolla avautuvasta Sateenkaari-Suomi -näyttelystä
**Federico García Lorca: Andalusian lauluja (Otava 1982)
***1960-luvun alussa Carreguin käännöksen ensimmäistä painosta varten kirjoittamat loppusanat
****Tänään alaviitteet jostain syystä viehättävät minua tavattomasti.

Vapuksi poutaa

2007-04-27T17:40:00.000+04:00

Kissanminttu on kummallisessa kuumetaudissa jo kolmatta päivää. Me vuorottelemme Pikkukarhun kanssa kotona ja töissä, sillä meidän deadlinet ei odota eikä meillä ole sairaan lapsen kotona hoitamisen mahdollisuutta - palkalla. Lisäksi Pikkukarhun äiti on työmatkalla Ja meillä on hänen koiransa kaitsettavana. Se, joka ei tule pikkulasten kanssa toimeen. Ja Eemeli on talvilomamatkalla (mikä se on?).

Nyt Kissanmintun kuume on alkanut laskea ja minä tähyän odottavaisin mielin vappuaattoon, jolloin olemme kutsuneet pihajuhliin Onnelin, Annelin, Tumme-Lisan, Ruusan, Muusan ja Pikku-Ruun. Säätiedotus lupaa noin kolmea astetta ja sankkaa räntäsadetta. Vaan minäpä en usko säätiedotusta!

Ihania naisia puhujanpöntössä

2007-04-22T22:59:00.000+04:00

Vilkaisin teksti-tv:tä ja kas, mikä iloinen yllätys! Ranskassa Ségolène Royal pääsi sittenkin presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Käänsin TV5:lle ja kuulin suorana hänen puheensa, joka oli ehkä... parhain koskaan kuulemani poliittinen puhe! Siinä väläytettiin nationalismia, patriotismia, kansallista voittokulkua jne. kutoen taidokkaasti ne yhteen yhdenvertaisuuden, rauhan sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja vastuuntunnon kanssa. Käsitteet kantoivat muassaan historiallisia viittaussuhteita Ranskan vallankumoukseen niin että melkein näytti siltä kuin valkoisiin pukeutuneen Royalin taustalla olisi häivähtänyt Jeanne d'Arcin aave. Retoriikan taidonnäyte - mikä puheenkirjoittaja(kaarti) hänellä onkaan!

[Ja oikeasti toivon että Ranska saisi vihdoin naisen presidentiksi. Ja tämän naisen. karismaattisen, vasemmistolaisen naisen.]

Enttententten-teelikamentten

2007-04-18T18:45:00.000+04:00

Mikä helpotus! Sisäinen adoptio on hallitusohjelmassa, ja vieläpä niin tarkoin sanankääntein, että hallituksen on käytännössä pakko tehdä siitä lainmuutosehdotus. Ehkei järjestöjen tarvitse tahkota sitä vuosikymmeniä? - Energiaavievää tapella jokaisesta lainmuutoksesta 10-20 vuotta.

Pikkukarhun silmät uutinen saa tummenemaan, sillä ei ole poliittisesti realistista kuvitella, että sisäisestä adoptiosta tulisi monivanhempaisten perheiden asia (siis meidän, joiden lapsilla on enemmän kuin kaksi vanhempaa).

Parisuhdenormi voittaa heteronormin kuus-nolla?

Aikasyöpöt

2007-04-12T14:58:00.000+04:00

Kun tapasin Pikkukarhun ensi kerran (tai toisen, Pikkukarhu oli nähnyt minut luennolla) hän kysyi jotain ja minä vastasin etten ehdi, koska aikani ovat vieneet pienet harmaat... "Miehet" sanoi Pikkukarhu, joka oli lapsena lukenut Momonsa. "Tasa-arvofeministit" minä vastasin, sillä olin silloin tasa-arvotöissä.

Nyt, en tiedä. Syöppöjä on niin monta. Lisäksi Kissanminttu sairastui pääsiäisenä taas korvatulehdukseen, joten yöt menivät entistä risaisemmiksi ja näitä univelkoja ei yhdessä tai kahdessa yössä nukuta pois.

Pitkänä perjantaina meille tuli yhden pienlehden toimittaja tekemään perhehaastattelua ja tänään päätoimittaja soitti, ettei toimittajan kuvat kelpaa, vaan hän haluaa lähettää meille ammattivalokuvaajan. Minä kiljuin kuin sumusireeni Pikkukarhulle (jonka idea koko lehtijuttu oli ja joka aina sanoo kaikeen iloisesti joojoo) että mikä hemmetin ammatti tämä sateenkaariperheys on. Meille soitetaan vähintään joka toinen viikko ja ruinataan haastatteluja. Ja ne on todella rasittavia: toimittajat haluavat tulla meille kotiin omituisina aikoina (yleensä virka-aikana: pitäisikö meidän ottaa vapaapäivä lehtihaastattelua varten?)ja sitten yleensä kuvat otetaankin eri päivänä + juttu on pakko tarkistaa jos on yhtään itsesuojeluvaistoa. Tarkistettavaksi ne tulevat yleensä yöllä ja tarkistusaikaa on noin parikymmentä minuuttia (eikä niistä saa mitään palkkioita, jos joku sitä miettii). Sumusireeni ilmoitti että hän antaa enää ammattiin liittyviä asiantuntijahaastatteluja, eikä sateenkaariperheys ole sumusireenin ammatti.

Lisäksi Pikkukarhu oli mennyt lupaamaan, että hänen teini-ikäinen serkkunsa voi tulla meille koko viikonlopuksi asumaan kun hän tulee pääkaupunkiin bilettämään -jei.

Pahinta on ehkä kuitenkin se että vaikka saan puolipäivätyöstä palkkaa, teen täyttä päivää deadlinien takia. Ja kaikki muut kirjoittamiseen ja opetukseen liittyvät hommat myöhästyy.

voihan ressi.

Kiire, kiire aina vain on on on

2007-04-04T16:41:00.000+04:00

deadlinien puristuksessa onnistuin paranemaan poskiontelotulehduksesta, mutta oikean lapaluun alle on ilmestynyt tulinen pingispallo. Buranasta alkaa muodostua huolestuttavan keskeinen osa ruokaympyrääni.

Ja Kissanminttu on kokeillut kokonaista viikonloppua Eemelin luona huonolla menestyksellä: sen jälkeen on ollut vain surkeasti nukuttuja öitä, toistuvia parahtavia, parkuun räjähtäviä heräämisiä, joista hän ei pääse takaisin uneen ilman lohduttelua. Eikä Eemeli tietenkään myönnä että tapaamisten pidentäminen voisi vaikuttaa siihen..

Minä katselen pääsiäiseen päin surumielisenä: ei lepopäiviä luvassa vieläkään. Koko pääsiäinen pitää tehdä töitä kaikissa niissä väleissä, jotka Kissanmintun hoitamiselta yms. jää.

Jakkupuku ja menox!

2007-03-20T11:19:00.000+03:00

Kävimme Pikkukarhun kanssa aamulla tällaisen keskustelun:

- Mitä kaikkea tästä seuraa?
- No ainakin ne varmaan vetää subjektiivisen päivähoito-oikeuden alas. Eikä siitä seuraa että päiväkotiryhmät pienenis vaan että päiväkoteja suljetaan ja paikkoja joutuu jonottamaan yhä pitempään.
- No mutta eihän se meitä haittaa. Jos mä synnytän meidän seuraavan lapsen, niin nehän on vaan sitä mieltä että sä olet mun joku kämppis, etkä sen vanhempi ollenkaan, joten sun työttömyys ei vaikuta päivähoitopaikan saamiseen.
- Niin, olettaen että sulla on pysyvämpiä töitä.* Mutta eihän se haittaa jos ei ole. Vedät vaan jakkupuvun päälle synnytyksen jälkeen ja alat rampata työpaikkahaastatteluissa. Nainenhan on silloin työnantajien mielestä priimaa rekrytointimateriaalia! Varsinkin kun kaikki tietää että päiväkoteja on suljettu ja sinne on pitkät jonot, joihin pääsee vasta kun on saanut työpaikan.

* = Pikkukarhu on saanut vuodeksi tutkimusrahoituksen. Muuten oivallista, mutta ilon sekaan pukkaa pientä huolta, koska se nakkaa hänetkin tähän sosiaaliturvattomien kastiin.

Porvarihallitus, totta tosiaankin

2007-03-18T22:24:00.000+03:00

siltä se nyt näyttää. Tuijotamme Pikkukarhun kanssa prosentteja television ruudusta kuumeisin silmin (oikeasti, kuumeisin, meille tuli kuokkavieraaksi influenssa). Kysymme toisiltamme, mitä tämä tarkoittaa. Hyvästi hyvinvointivaltio?

Pienet askeleet

2007-03-06T23:30:00.000+03:00

Tuttavapiirissä on viime viikkoina käyty keskusteluja adoptiosta poliittisena kysymyksenä. Minun on välillä vaikea ymmärtää perussetalaista "hiljaa pienin askelin" -politiikkaa. Joskus tuntuu, että se on ennemminkin kaksi askelta eteen, puolitoista taakse -politiikkaa.

"Sisäinen adoptio ensin, ulkoinen sitten" kuuluu maltillisten strategia. Uskon että niin se tulee käytännössä etenemään Suomen eduskunnassa, on eduskuntavaalitulos mikä tahansa (paitsi jos se on huono tulos, ensi kaudella ei saada sisäistäkään). Mutta. Jonkun, edes Setan, pitäisi uskaltaa haastaa julkiseen kaksintaisteluun se homofobia, joka kätkeytyy ulkoisen adoption vastustamiseen. Kun Suomessa yksinelävä nainen tai mies* voi adoptoida ulkomailta, mikä on se negatiivinen lisä, se kauhea, jonka toinen aikuinen samassa perheessä tuo adoptoitavan lapsen elämään?

Teoriassa kai pitäisi olla myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävälle mahdollista adoptoida lapsi ensin yksin ja sitten, kun perheen sisäinen adoptio on avattu, myös toisen vanhemman adoptoida myöhemmin tämä lapsi myös omaksi lapsekseen. Mutta, jälleen mutta. Jos adoptiotoimiston ovet faktisesti pysyvät parisuhteessa eläviltä (sekä avoimesti homoseksuaaleina eläviltä) kiinni niin kauan kuin ulkoista adoptiota ei ole lailla avattu, teoria ei lämmitä. Käsivarret pysyy tyhjinä.

...jonkun pitäisi uskaltaa haastaa kaksintaisteluun myös adoptiotoimistojen homofobia.

*tosin näitä on ollut tiettävästi tähän mennessä vain 1 kpl.

Tähän on tultu

2007-03-04T16:44:00.000+03:00

Feministinä minua ovat aina tympineet tytöille markkinoidut muoviset minikeittiöt ja siivousvälinesarjat. "Kyökkipiiaksi jo kaksivuotiaana!" olen ajatellut.

Mutta.

Kissanmintun into käpälöidä hellaa yhdistettynä taitoon siirtää porrasjakkaraa pitkin kämppää ja kiivetä sen avulla paikkoihin on johtanut siihen että.. otin paperia, sakset, liimaa, työkalulaatikon ylimääräisiä nippeleitä ja palikkalaatikon. Nyt Kissanmintulla on oma uuni keittokomeron nurkassa.

Kissanminttu on riemuissaan. Mikä on ihan herttaista, sillä hän on taas kipeänä. Parvorokko, ilmeisesti. (Tarkkailen ihoani: itselläni on kai vain flunssa, noin seitsemäs sellainen tänä vuonna.)

yhden polun pää, toisen alku

2007-02-25T08:04:00.000+03:00

Viikonloppuna oli Momon elämän suurimmat juhlat (tähän asti). Koska Momo on yksi läheisimmistä ystävistäni, suurin osa juhlista meni siihen että taistelin vastaan yllykettä ruveta vuolaasti ja kovaäänisesti parkumaan (se niistä cooliusfantasioista). Momo soitti seuraavana päivänä ja sanoi itkeskelleensä koko aamupäivän, koska oli niellyt liikutuksen kyyneleitä koko edellisen päivän. (ei, ne eivät olleet hautajaiset)

Lisäksi minulle on tarjottu töitä, alan töitä! Ihme on siis tapahtunut. Vaikka silppupätkäihme, niin ihme kuitenkin.

Meillä on uusi lattia!

2007-02-20T23:36:00.000+03:00

Se on tosi kaunis. Punertavan vaaleaa laminaattia. Luulen, että se on esittävinään pyökkiä. Siinä se ei onnistu kovin hyvin, mutta väri on suloinen.

Tosin listat puuttuu vielä, lattia on pölyssä ja yksi tiskipöydän aluskaapeistakin puuttuu vielä. Mutta. Olen päässyt karusta omaan sänkyyn nukkumaan.

Istuimme tänään keskellä pölyn peittämää lattiaa tyhjässä olohuoneessa Pikkukarhun kanssa (Kissanminttu katsoi Tomi Traktoria makkarissa) ja sanoin kotimme alkaneen näyttää sen verran keskiluokkaiselta, että alituinen köyhyysnarinani on menettämässä pohjaansa ystäväpiirini silmissä (huom: lattian maksoi siis taloyhtiön vakuutus). Niin, sanoi Pikkukarhu ja näytti tyytyväiseltä.

Tänään telkusta

2007-02-19T14:16:00.000+03:00

Poskiontelot iskee tulta. Ähhh, luulin levänneeni viikonloppuna, mutta maanantaina flunssa on äitynyt vain pahemmaksi. Minulla on deadlinet myöhässä ja meillä kotona on lattiaremppa (vihdoinkin - sitä on odotettu nyt kolme kuukautta). Mikä tarkoittaa että menemme anopin luokse asumaan päiväksi tai pariksi. Tahtoo oman sängyn koloon omien peittojen sisälle sykkyrään. Sekä haamukirjoittajan, joka ystävällisesti tekee työni silloin kun olen kipeä.

Illalla Voimalasta tulee Tohtoritehtaan työttömät (ma TV1 klo 21.50). Se ei kosketa minua. Ensinnäkään en ole tohtori ja toiseksi en voi olla työtön koska minulla ei ole ollut työsuhdetta noin sataan vuoteen, hmmm...Voin siis katsoa loppuun asti Big Loven (ma Nelonen klo 21.00)*, josta Mikko Silvennoinen viime keväänä Yöpervonen-seminaarissa sanoi, että se on nyt se norminhavisuttajaohjelma. Kaiken maailman bongaa homo - duunaa heteroo -ohjelmat on menneet pois muodista ajat sitten.

*L-koodia anopilla ei siis voi katsoa. Nyt menen ostamaan videokasetin.

Kakkua!

2007-02-14T11:35:00.000+03:00

Kissanminttu osaa jo todistettavasti partitiivin, ainakin kun tilanne on graavi. "Äiti, kakkua!" hän kiljaisee kun tahtoo pullaa, kakkua tai pikkuleivän. Kuten tänä aamuna kun juhlimme ystävänpäivää juomalla pullakahvit aamusella.

Hauskaa ystävänpäivää kaikille!
toivottaa Eintel

j.k. puhdistauduttuani tulevaisuusangstin tulisessa järvessä maanantain kirjoitin ahkerasti koko tiistain ja keskiviikonkin suhteen kirjoittamisodotukset on korkealla...

Tila eli pakoilua ja käsitekauhu

2007-02-12T15:46:00.000+03:00

Huolimatta flunssasta onnistuin haravoimaan kalenteristani kolme puhdasta kirjoituspäivää: nyt kirjoitan, nyt vain kirjoitan. Ja mitä tapahtui?

Luin aamulla verkosta uudet työpaikkailmoitukset ja onnistuin saamaan itseni Tilaan. Tilassa olen varma, etten koskaan löydä palkkatyötä, että joudun irtisanoutumaan yliopistosta päästäkseni kortistoon, että vedän koko perheemme taloudelliseen suonsilmäkkeeseen vain koska olen kyvyiltäni, taidoiltani ja koulutukseltani työelämäkelpaamaton.. Niellen kyyneleitä käytän kallisarvoista kirjoitusaikaa ansioluettelon hiomiseen siltä varalta että jonain päivänä - että vielä jonain päivänä - tulisi hakuun työpaikka, jonka saamiseen minulla olisi hyvät mahdollisuudet (siis paremmat kuin Ässä-arvalla päävoiton saamiseen)..

Ja tämä kaikki luultavasti vain siksi että kirjoittaminen tuntuu niin vaikealta.

Leena Huovinen voitti!

2007-02-06T15:37:00.000+03:00

...jos sisälukutaitoni vielä toimii (näistä kun ei ikinä voi olla ihan varma):

http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/tiedotteet/hiippakuntatiedotteet/?num=14180

Pitkän piinan alkua vai väärä hälytys?

2007-02-06T12:53:00.000+03:00

Kissanminttu heräili pitkin yötä yskimään kuin kissa, jolla on karvapallo kurkussa. Aamulla hän yski ja itki ja piti toista kämmentä kuppina korvan päällä. Pikkukarhu vei hänet lääkäriin: alkava korvatulehdus. Minua vähän hirvittää tämä ensimmäinen antibioottikuuri. Tuleeko näitä vielä paljon, korvatulehduksia, jälkitauteja ja antibiootteja? Olin itse lapsena aina sairas - sairastin kaiken mahdollisen ja noin puolet mahdottomista. Ensimmäiset antibiootit sain kahden viikon ikäisenä (tulirokkoon) ja sittenhän niitä riitti..

***

Tänään tulee Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätös pastori Leena Huovisen tapauksesta. Tuo syntisäkki kun on mennyt (ehkä) siunaamaan kahden samaa sukupuolta olevan liiton! Mikä rikos ihmiskuntaa ja rakkauden kaksoiskäskyä kohtaan!

...eikö kirkolla ole mitään tärkeämpää tehtävää kuin moinen ajojahti, ihan oikeasti?

"Ensin pelastettiin tutkija Andersson..."

2007-01-31T15:09:00.000+03:00

Hyvät tyypit pärjää aina -ajatus on virhe. Yleinen virhepäätelmä, sillä olen kuullut sen yliopistolla monta kertaa (tosin pääasiassa alle 35-vuotiaiden suusta). Sillä Andersson pelastetaan niin kovin paljon herkemmin kuin Andersdottir (myös yliopistolla - varsinkin yliopistolla). On outoa ettei tuttavien suosimiselle ole nimeä, sillä 'nepotismikin' tarkoittaa sukulaisten suosimista. (Seurasin taas vierestä yhden viran petaamista valtiotyönantajalla. Taisteluväsymystä: kukaan tuttu, minä mukaanlukien ei viitsinyt edes hakea sitä, kun kaikki tiesivät sen pedatuksi.)

Olen taas työelämäpahantuulinen.

Se estää suotuisasti minua kirjoittamasta, kun kirjoittaminen arastuttaa. Pitäisi määritellä kaksi ristiriitaista käsitettä, mieluiten samassa kappaleessa. "En minä osaa" ei nyt käy, vaikka se on se ensimmäinen, joka tulee mieleen.

Mutta, mutta. Kohta tulee vaalit! Jotain mukavaa jota odottaa. Minä seuraan vaaleja kuin Pikkukarhu olympialaisia (olympialaisia ja vaaleja, korjaa sisäinen Pikkukarhuni, joka epäilee minun epäpolitisoivan hänet). Minä aion äänestää feministiä. Mikä yllätys!

...ja yhdestä naispapista

2007-01-26T13:15:00.000+03:00

Joukko teologian opiskelijoita on kannellut Tuomiokapituliin myös naispapista, joka on heidän mukaansa siunannut rekisteröidyn parisuhteen. Papin mukaan hän on siunannut ihmisiä, ei liittoa.

Tämä sota (josta kirkko on vain pieni mutta äänekäs osa) piilottaa alleen jotain muuta. On vaikea ymmärtää, että jotkut ajattelevat homojen ja lesbojen istuvan maailman suurten muutosten kytkimen päällä.

No joo, ehkä meitä pyöritellään perheen murroksen ytimessä - joskin siellä on myös harvemmin mainitut heteroiden sarjamonogamisoituminen ja uudenlainen uusperheistyminen.

... mutta eiköhän se yhteiskunnan suuri järistys ja murros ole jossain toisaalla: tykin suussa savuaa ruuti, joka on neoliberalismi nimeltään.

On homofrågan (ja muuta)

2007-01-25T12:09:00.000+03:00

Minuun on luotu ankaria katseita, mutta minua ei ole nuhdeltu. (ja myös ystävällisiä, huolestuneita katseita, se sanottakoon)

Ankara katse on toisaalla. Kahdesta ruotsinkielisestä papista on tehty kantelu Porvoon tuomiokapituliin aiheesta 'homofrågan'. Molemmat ovat siis profiloituneet postitiivisesti julkisuudessa seksuaalivähemmistökysymyksissä, ks aiheesta:
http://karlafhallstrom.blogspot.com/2007/01/anmld-fr-dk.html

Onpas blogistani nyt tulossa kirkollinen, hmmmm.

Muuta:

Pikkukarhun vatsatauti kiertää perheessä, minkä seurauksena olen laihtunut puolitoista kiloa (ei ehkä kannata huutaa jee, koska luultavasti se on vain nestehukkaa)
Olemme (ennen vatsatautijubileeta) juhlineet lahjarahoin kylpylässä syntymäpäivääni, vaikka olin tähän päivään asti vannonut että jotain niin keski-ikäistä minä en aio tehdä (=olen keski-ikäinen)
Olen uskaltautunut tunnustamaan ohjaajalleni, että tutkielmani aikataulu pissii alleen kuin pentukoira (ja hän on vastannut ystävällisesti)
Olen edelleen jatkuvassa hermojännityksessä järjestymättömien raha-asioiden kanssa.
Kissanmintun osa-aikainen päiväkotiura näyttää alkavan ihan mukavasti, mikä antaa sekä minulle että Pikkukarhulle mahdollisuuden kokea että olemme ajattelevia aikuisia ihmisiä, jotka osaavat puhua muustakin kuin pottaan kakkaamisesta ja babyprooffaamisesta. Ja se on arjen juhlaa se.

Rehtorin huoneeseen, ja heti!

2007-01-23T12:56:00.000+03:00

Yksi kirkkoaktiivi yrittää järjestää minut kirkkoherran puhutteluun, koska kuulemma kirkkokriittiset näkemykseni eivät ole kirkon luottamushenkilölle soveltuvia.

Neuvoteltuani muutaman itseäni kokeneemman kanssa kuulin, ettei kirkkoherra voi nuhdella eikä 'puhutella' minua, koska en ole kirkon työntekijä vaan vaaleilla valittu. Sen sijaan hän voi kutsua minut 'keskusteluun'. No, saa nähdä. Jos hän niin tekee, otan oman teologin mukaan. (ja mietin jo hetken myös mankan mukaan ottamista).

muurahaispesä, tosiaankin.

viimeinen päivämäärä

2007-01-17T20:36:00.000+03:00

Ähh, Pikkukarhu lähti kolmeksi päiväksi konferenssimatkalle, ja Kissanmintulle pamahti parin päivän nuha, niin ettei täällä juuri nukuttu. Sitten Pikkukarhu tuli takaisin ja juuri kun ajattelin että saan nukkua, hänellä olikin ruokamyrkytys (tai vatsatauti, se nähdään kohta..) . Jonka alkaessa laantua minulla alkoi nenä vuotaa. Ja simultaanisesti: kun selvisin suurimmasta osasta yhden näyttelyn tekstejä, alkoi opetus ja nyt painaa päälle useamman populaaritieteellisen pikkuartikkelin dedis.

Minusta ei tule koskaan lisensiaattia. Uhmaan kohtaloa kun luulen, että ehdin kirjoittaa sitä.

Lunta sattaa, taitaapi tulla..

2007-01-11T13:19:00.000+03:00

Lunta! ilmoitin Pikkukarhulle aamulla. Räntää, sanoi Pikkukarhu. Hänestä minä olen parantumaton pessimisti, joka osoittaa optimismia vain muutamassa asiassa (jolloin optimismini on hänestä hätkähdyttävän katteetonta): sää, ajamamme lakiehdotukset sateenkaariperheiden yms. aseman parantamiseksi, Pikkukarhun sijoittuminen työelämään.

Kun minä katson Pikkukarhua, näen junan, jolla on yksi raide. Juna ajaa rataa joka menee suoraan eteenpäin ja siinä on yhä loistavampia pysäkkejä toinen toisensa perässä. Jos hetkellisesti ollaankin pöpelikössä, matka on kuitenkin oikeaan suuntaan (tämä maalailu ärsyttää Pikkukarhua suunnattomasti ja minua on kielletty enää harjoittamasta sitä hänen kuultensa).

Itseni kohdalla, niin. Taidan olla viime aikoina nähnyt vain pöpelikköä. Räntää ja pöpelikköä.

Eikö hyvinvointivaltion pitänyt kuulua kaikille?

2007-01-09T12:33:00.000+03:00

Minä olen juuri nyt barrikaadeille liian väsynyt (Kissanminttu aloittelee päiväkodissa ja se on taas aiheuttanut meille risoja öitä - Kissanminttu reagoi kaikkeen unellaan), mutta tässä puolipäänsärkyisessä puolivalvetilassakin ilahduttaa, että viime päivinä tutkijoiden ja taiteilijoiden olematon sosiaaliturva on nostettu julkiseen keskusteluun: Anu Suoranta Hesarissa ja blogissaan, sekä tulossa on myös kuun lopussa keskustelutilaisuus Ylioppilasteatterissa Helsingissä (24.1. klo 15.30-18).

Pätkis

2007-01-04T22:10:00.000+03:00

En usko, että saan sitä työpaikkaa. Minua pyydettiin haastattelussa kolme kertaa vastaamaan kysymykseen, miksi minulla on työhistoriassani niin paljon määräaikaisuuksia.

Ensin en ymmärtänyt kysymystä.

Toisella kerralla kerroin kyseisten työsuhteiden olleen viransijaisuuksia julkiselta sektorilta, joten määräaikaisuutta ei voi vakinaistaa, kun virka kuuluu jo jollekin toiselle. Kolmannella kerralla selitin, ettei alallani ole juuri koskaan haettavana vakituisia töitä, ainakaan avoimessa haussa. Sen huomaa, jos seuraa avoimia työpaikkoja. Ja että tuntiopetusta tehdään yliopistolla kurssi kerrallaan. Yritinpä selvittää valtionsektorin määräaikaisuusongelmaakin lyhyesti. Aloin kuulostaa pahemman kerran puolustelevalta.

Mutta miksi juuri minä? Miksi juuri minä kuulun prekariaattiin. Siihen on vaikea vastata. Olen tehnyt vääriä valintoja ja olen syntynyt väärään aikaan, valmistunut yliopistosta lama-aikana, enkä juuri koskaan ole päässyt kiinni työelämään sillä vanhanaikaisella tavalla, vaikka olenkin tehnyt kaikenmoisia töitä 13-vuotiaasta asti.

En ehkä koskaan saa tietää kuinka paljon merkitystä on omilla toimillani ja sitten sellaisilla asioilla kuin väärä sukupuoli, luokka/perhe/tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai väärääkin väärempi dysleksia. Yksi ilta, kun kieriskelin oikein itsesäälissä, sanoin Pikkukarhulle, että ihonväri on minulla sentään oikea - missä olisinkaan jonkin toisen värisenä.

Niin kauan kuin pystyn elättämään itseäni tuskin kuitenkaan kauheasti kadun valintojani, sillä olen tehnyt ne sydämellä. Olen valinnut alani sen mukaan että voin tehdä työtä jolla tuntuu olevan jotain merkitystä, että voin vaikuttaa johonkin (tosin ajatuksen ylevöittävä efekti hiipuu siinä vaiheessa kun vuokrarahoja ei meinaa saada kasaan).

Aina tulee uusia töitä, uusia pätkiä. Pätkän päälle pätkää.

Uusi, parempi vuosi?

2006-12-29T12:46:00.000+03:00

Tää pääsee työhaastatteluuun, tää pääsee työhaastatteluun! Soitin isälle ja kerroin. Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, paljonko siitä (osapäivä)työstä saisi palkkaa. Kun kerroin, hän kysyi eikö minun pitäisi vaihtaa alaa.

En tiedä. Niillä tuloilla + pienillä kirjoitus- tai luennointikeikoilla saisin pungettua perheemme yli sen pelottavan rajan, jolla nyt kuukaudesta toiseen keikumme: keikumme nimittäin Eurostatin suhteellisen köyhyyden rajalla, välillä alla, välillä yllä. Opin tämän lukemalla (kursorisesti) Pasi Moision artikkelin uusimmasta Yhteiskuntapolitiikka-lehdestä*. Opin myös, että on olemassa tilapäis-, toistuvais- ja pitkäaikaisköyhiä. On oletettavaa, että pikkulapsiperhe on vain tilapäisköyhä**. Oletettavaa ja oletettavaa. Kun elää jonkin keskellä, ei 'oletettava' riitä.

Mutta. Mutta. Työpaikka ja säännölliset kuukausitulot, vaikka pienetkin, olisi vakauttava tekijä. Myös mielialoilleni, uskon niin.

*Pasi Moisio: Suhteellinen köyhyys Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 6/ 2006. s. 639-645.
** Niin selkeä ja hyvä perehdytys aiheeseen kuin artikkeli olikin, se oli kummallisen sukupuolineutraali. Esimerkiksi 'yksinhuoltajat' oli sukupuoleton kategoria, vaikka heistä ainakin yhdeksän kymmenestä on naisia..

Ohi on (joulu)

2006-12-28T13:26:00.000+03:00

Joulu sujui tavanomaisissa merkeissä. Yksi päivä hillitöntä siivoamista. Yksi päivä edestakas säntäilyä ja ryntäämistä kotiin vastaanottamaan vieraita. Yksi päivä rauhaa, suklaan ylensyömistä ja uuden lautapelin, Menolipun, opettelua. Yksi päivä panikointia, koska Toto soitteli poliklinikalta sekavia puheluita: hän on joutunut liikenneonnettomuuteen ja vammautunut. Kun kirkuminen loppui, selvisi että vammat eivät ole kovin pahoja kuitenkaan.

Toto on elämäni hasardi, Irvikissa ja Jokeri. Myrsky soi korvissa ja minä seison kuin kivinen paasi: ei sinä et tapa itseäsi, ei se ei ole ratkaisu, ei sinä et... Kun elimme yhdessä, elämä oli yhtä katastrofista toiseen syöksymistä.

Pesunkestävä humanisti

2006-12-22T17:12:00.000+03:00

Minun pitäisi kirjoittaa kuin mekaaninen nukke näin joulun alla, mutta saan hyvin vähän päivässä aikaisiksi. Loppiaiseen asti on aikaa kirjoittaa, ja sitten on alettava valmistella opetusta.

Akateemisen tekstin piirteisiin kuuluu alituinen määritteleminen - joskus kun en pitkään aikaan ole tehnyt muuta, en edes muista ettei alituista käsitteiden problematisointia harjoiteta kaikilla elämänsaroilla. Tänään minun pitäisi määritellä fyysinen väkivalta, ja mikään luettelo ei siis siihen riitä, vaan tarvitaan pohdintaa siitä, miksi edes uskon että olisi olemassa jokin selkeärajainen asia nimeltään fyysinen väkivalta ja missä se raja kulkee ja miksi. Olin jo näpytellyt tekstiini "tahallinen fyysinen väkivalta", kun ymmärsin etten osaa määritellä "tahallista". Tai ehkä osaisin, mutta siihen menisi useampi viikko. Voi armollinen Kaikkien Lähteiden Kuningatarkeiju, anna minun löytää se tarkka lähdeviite, joka ratkaisee tämän tämänpäiväisen solmun. Nopeasti kuin miekansivalluksella (miten väkivaltainen metafora! ..onneksi minun ei tarvitse määritellä metaforaa. Jouduin kerran määrittelemään lyhyesti metonymian ja se oli hiukan rasittavaa, kun käsitteellä on n. 2100 vuotta vanha historia)

Exäni soitti ruokatunnilla ja livautti ansaitsevansa kuussa kahdeksan kertaa enemmän kuin minä (eikä hän edes ole valmis insinööri). Huokaus. Humanistin syvä huokaus. Hän alkoi heti selostaa, kuinka voisin kouluttautua supernopeasti tietotekniikka-alalle ja saada kunnon liksaa. Hei, kokeilin sitä jo kerran. Kestin kaksi päivää fysiikkaa ja sähkötekniikkaa, sitten riitti. Kävelin opintotoimistoon ja sanoin opiskeluoikeuteni irti.

"Mä oon mikä on, en muuksi voi tulla - siis hyväksykää te" (tai jotain sinnepäin)

Kystä kyllä

2006-12-13T13:44:00.000+03:00

Joka joulu sama juttu. Oikeasti pitäisi ottaa kolme viikkoa lomaa ennen joulua, että ehtisi tehdä sen joulun. Joulussa on älyttömän paljon tekemistä vaikka ottaisi kevytversion. On hankittava ja lähetettävä ulkomaan paketit (edes kerran vuosikymmenessä ajoissa), on siivottava, on ostettava ja paketoitava joululahjat, on lähetettävä joulukortit (edes niille yksinäisimmille sukulaisille), on siivottava, on tehtävä ruoka-, juoma- ja kukkaostokset kun tavarat on loppu sieltä sun täältä, on tehtävä imelletty perunalaatikko ja joku jälkkäri, on siivottava ja saatava remontti edes puolivalmiiksi. Lisäksi kaikenmaailmän glögitapahtumaa on 2-3 kertaa viikossa. Minä yritän pyörähtää niissä nopeasti ja juoda vain mukillisen mehuglögiä, mutta silti työpäivät tuppaavat jäämään lyhyiksi enkä saa oikein mitään aikaisiksi.

Ärsyttävää, olen itse itseni orja. Tarvitsisin kevytkevytkevyt-version joulusta. Naps! ja joulu on täällä.

On lapsi syntynyt meille

2006-12-05T16:52:00.000+03:00

Kissanmintulla on uusi rakkaus (tai riippuvuus, sanoisi pikkuinen kyynikko) , Pingu. Hän menee television eteen ja alkaa vaatia, ensin toiveikaasti, sitten lievän epätoivoisesti :"Pii, Pii!" Vaan vähän väliä äideillä on tapana väittää, että Pingu on nyt nukkumassa. Tänään Kissanminttu katseli Tomi Traktoria aamu-tv:stä ja alkoi sitten vaatia uutisten aikaan "Hrr, hrr!"

***

Sain meilin Etelä-Amerikasta, vanhalta ystävältä johon yritin turhaan ottaa yhteyttä monta kertaa vuosien varrella. Hänen miehensä ei voinut sietää minua (viattomia vaimoja verkkoihinsa vikittelevää hämähäkkinaista) ja ajattelin pettyneenä, että hän on päättänyt ettei enää pidä minuun yhteyttä miehensä takia.

Hän oli googlannut minut, luulen, se ei ole vaikeaa, ja kirjoitti että posti kääntää hänen kaikki vanhaan osoitteeseeni kirjoittamansa kirjeet. Kirjoitin takaisin puoli sivua. Puolessa sivussa kahdeksan vuoden tapahtumat. Sain kirjoittaa "Meille on syntynyt lapsi". Miten kaunista olikaan kirjoittaa nuo sanat.

Väsyttää

2006-12-04T21:44:00.000+03:00

Jäsenet on kuin siirappiin upotettu ja väsyttää aamusta iltaan niin että silmissä heittää. En tiedä mikä sen aiheuttaa: muutto, remontti, huolet, Kissanmintun yskä joka on valvottanut meitä monta yötä vai tämä lokakuinen vesisade, joka kiilasi itsensä joulukuuhun. Ja on raskasta kun joku tuttu katoaa. Miten raskasta sen täytyy ollakaan niille, jotka ovat hänen rakkaitaan.

Kaikki sellaiset uutiset jollain kummalla tavalla aktivoivat muiston veljeni kuolemasta. Kun pesin vanhan asuntomme vessaa pari päivää sitten, pesin yhä uudestan muistoissani veljeni asuntoa, neliösentti neliösentiltä. Pesen ja pesen - ehkä ne kipeimmät muistot haalistuvat joskus.

Tule joulu tähän taloon. Älä jätä tulematta tänä vuonna.

Kipeää, kipeämpää (eli Apurahatutkija ja sosiaaliturva)

2006-11-29T18:49:00.000+03:00

Meillä on tänään itketty. Pikkukarhu ei saanut sitä rahoitusta, jota niin kipeästi toivoi. Se ratkesi eilen. Tänään tuli tieto, ettei toinenkaan rahoituslähde tarjoa ratkaisua. Seuraavat tiedot tulevat vasta keväällä.

Me kyselemme toisiltamme, kuinka kauan tätä on järkeä jatkaa (Pikkukarhukin kysyy, vaikka hän on vasta aivan alussa). Kuinka lähelle konkurssin kynnystä haluamme sysätä perheemme kilvoitellessamme pikkuruisista apurahoista? Hakemiseen menee enemmän energiaa kuin tutkimiseen, vaikka tutkimuksen pitäisi olla päätyö - ja tammikuusta lähtien ensi kertaa meidän molempien päätyö. Merkillinen työ, sillä siitä ei ainakaan alkuvuonna makseta kummallekaan senttiäkään.

Pikkukarhulla on ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha turvanaan, mutta minulla on pahempi tilanne. Jos ajaudun tyystin tulottomaksi, työvoimaviranomaiset mitä luultavimmin vaativat minua keskeyttämmän jatko-opintoni, koska en ole ollut viime vuosina kunnollisissa työsuhteissa (pikkuruisia silppuduuneja ei lasketa) vaan 'vapaana ammatinharjoittajana' (tms. yrittäjään rinnastettava outo) apurahalla. Mutta minähän en niitä kesken jätä juuri kun olen henkäyksen päässä lisensiaatintyön valmiiksi saamisesta. Kun vain koko hakemis- ja muuttorumba hiljenisi niin että ehtisin keskittyneesti kirjoittaa.

Nyt siis alkaa palaa säästöt: meidän varjeltu hätävarakassa.

Onhan meillä sitten vielä sosiaaliturvajärjestelmä. Kai. Siellä jossain.

Muutettu (pysyvästi osaan asuntoa)

2006-11-27T15:01:00.000+03:00

No niin, seinää ei tarvitse repiä irti, vain olkkarin ja keittokomeron lattia ja kuivattaa keittokomeron betonilattiaa kaksi viikkoa. Se tarkoittaa ettei meidän tarvitse muuttaa välillä pois. Mutta vessassa tiskaaminen jatkuu, ja kuivausfirman miehen mukaan koko hommaan voi pahimmillaan mennä kaksi kuukautta. "Teidän ei kyllä kannata viedä tavaroita niihin huoneisiin". Mielenkiintoista. Lähes puolet asunnon pinta-alasta muodostuu niistä. Mihin me kaikki huonekalut oikein tungemme?

Muutettu (toistaiseksi)

2006-11-26T10:39:00.000+03:00

Varasimme lauantaiksi muuttoporukat, muuttolaatikot, L-kärryn ja laina-auton. Perjantai-iltana kävin uudessa asunnossa valmistelemassa muuttoa. Kävelin keittokomeroon, ja kas: uuni oli irti ja osa lattiasta.. Missään ei ollut minkäänlaista lappua siitä, mitä on tapahtunut. Soiteltuani ympäriinsä sain selville, että keittiössä on jokin putki pettänyt ja kuivausfirma on käynyt paikalla vain poistuakseen viikonlopun viettoon kesken hommien .

Nyt meillä on sitten asunto täynnä purkamattomia laatikoita. Osa niistä (15) on palautettava huomenna aamulla. Ehkä jo huomenna saamme tietää:
a) vaihdetaanko paitsi keittiön lattia, myös olohuoneen
b) pitääkö jokin seinä repiä auki (jolloin emme voi asua täällä ja osa tavaroista on muutettava pois pölyn tieltä)
c) koska tämä kaikki tapahtuu.

grhmmmmmmmmm. Valmistaudun hyvin kirpeän reklaamaatiokirjeen kirjoittamiseen.

Tämän olen oppinut

2006-11-19T22:02:00.000+03:00

Okei. Nyt vasta tajusin, että kaikki seinät ja nurkat eivät ole suoria. Eivätkä kaikki katot. Ne voivat olla vinossa, kuprulla tai lommolla vaikka silmä sanoisi muuta. Myöskään pienten tapettitehtaiden isokuvioisten tapettirullien kuvat eivät ole välttämättä millintarkasti paikoillaan. Olemme Muusan kanssa kaksi sunnuntaita tapetoineet uutta kämppää ja tehneet silmänkääntötempun jos toisenkin voittaaksemme nämä pikku vastoinkäymiset.

Muutto on ensi viikonloppuna. Tarttis alottaa pakkaaminen.

Vaiherikas viikonloppu

2006-11-15T13:52:00.000+03:00

Kävimme perjantaina katsomassa Vinokinossa naislyhärikoosteen. Se oli monin paikoin hauska! Erityisesti pidin pätkistä Everything Good (USA 2004) ja Hoi Maya (Sveitsi 2004). Valitettavasti en päässyt katsomaan Loving Annabellea seuraavana päivänä. Elokuva alkoi kiehtoa narsistista mieltäni, kun eräs tuttu kävi huikkaamassa, että hänestä minä näytän ihan elokuvan päähenkilöltä (siltä opettajattarelta) tai päähenkilö minulta, kuinka vain. Noh, still-kuvista en ainakaan tunnistanut itseäni.

Lauantaina oli vuorossa myös järjestyksessä toinen suomalainen kirjallisuuden queer-tutkimuksen väitös, kun Pia Livia Hekanaho väitteli Helsingissä Marguerite Yourcenarin tuotannosta. Lisäksi viikonloppuna oli seurakuntavaalit ja maanantaina selvisi että olen mennyt niissä läpi (mikä on se persoonallisuustyyppi, joka haluaa aina työntää päänsä keltamuurahaispesään?*). Ja sitten jonnekin kaiken häslingin ja uuden asunnon remontin keskelle tuli vielä viesti, että yksi tuttumme on kadonnut Afrikassa. Nyt vahdimme tekstiviestejä ja meilejä odottaen tietoa, toivoen hyviä uutisia. Vielä toivoen.

*Kusimurkkupesä oikealta nimeltään. Sievistelen.

Ulos!

2006-11-10T18:19:00.000+03:00

Tää pääsee Vinokinoon, tää pääsee Vinokinoon! Katsomaan tänä iltana Pikkukarhun kanssa naislyhärikoosteen, sillä Kissanminttu on Eemelillä.

Pikkukarhu sanoi aamulla, että hän haluaa mennä sen jälkeen oluelle. Minä kysyin, onko hän varma että me jaksamme enää kymmenen maissa sinnitellä hereillä*. Mutta sitten Pikkukarhu olikin luvannut, että käymme liimaamassa Tulkaa kaikki -liikkeen mainoksia homokapakoihin, sillä sunnuntaina alkaa seurakuntavaalit. Ja mikä vanhan aktivistin tappais...

*Vauvojen Onnettaren le(i)muava katse on nimittäin luotu taas öihimme. Mitäs uhmasin Onnetarta avoimella kehuskelulla!

Vuosirenkaita

2006-11-07T13:19:00.000+03:00

Vuosipäivät kietoutuvat tähän kuuhun. On kulunut vuosi siitä kun Kissanminttu sai nimensä ja vuosi siitä kun näin viimeisen kerran Pessin elossa. Parin viikon sisällä on vuosi Pessin kuolemasta, vaikka se tuntuu tapahtuneen aivan äsken.

Luin juuri Anna-Leena Härkösen kirjan Loppuunkäsitelty, jossa hän kertoo sisarensa itsemurhasta ja sitä seuranneesta vuodesta. Kirja oli hieno, hyvä, suositeltava erityisesti sisaruksensa menettäneille. Luin hengitystä pidätelleen kuvauksia eletyistä tunteista, minun tunteistani. Tosin kirjoittajan kohdalla vitutuskerroin oli huomattavasti alhaisempi. Minun vuodestani puolet on mennyt raivotessa veljelle, jota ei enää ole.

Pieni talo kaupungin keskellä

2006-11-02T17:22:00.000+03:00

Kävimme tutustumassa Kissanmintun päiväkotiin. Se ei ollut kumpikaan niistä, joihin haimme, sillä ne ovat molemmat täynnä.

Miksi täällä on niin hiljaista? kysyi Eemeli. Mutta kaikki lapset olivat juuri askartelemassa. Paitsi ne jotka olivat yläkerran jumppasalissa riehumassa. Seiniä koristivat lasten piirustukset ja alakerrassa valmisti lounasta pienen talon oma keittäjä.

Se oli meistä (minusta ja Pikkukarhusta, Eemelin mielestä siellä oli aivan liian hiljaista) jokseenkin idyllistä. Jollain kummallisella tavalla tila muistutti niitä leikkikouluja, joita itse lapsena kävin*. Kissanminttu oli tavattoman innostunut ja karkasi koko ajan muiden lasten perään. En voinut kuin nauraa ajatukselle päiväkodeista lasten säilömisenä laitoksiin - ajatukselle, jota esim. Vauva-lehden Aihe vapaa -palstalla aktiivisesti viljellään.

Päiväkodin johtajaksi meille osui myönteinen nuori nainen, jolle perhemuotomme oli ihan luonnollinen. Kun olin kysynyt tuhatta ja yhtä asiaa (missä vaunuja säilytetään? käyttekö te retkillä? onko teillä käsitelty sukupuolisensitiivistä kasvatusta?) kysyin häneltä haluaisiko hän kysyä meiltä jotain perheestämme sateenkaariperheenä. "Ei" hän sanoi "mutta voisin kyllä kysyä, kuinka Kissanminttu käyttäytyy, jos hän on teidän luotanne pois, esimerkiksi mummolassa?"

*Ikäkriisin nostattamaa nostalgiaa? Olemme Pikkukarhun kanssa haksahtaneet 70-lukuun, se näkyy jo uuden asunnon tapettien valinnassakin. Ainakaan emme ole ylenmääräisen trendikkäitä, sillä ymmärtääkseni retrobuumi meni jo - ja vihelsi mennessään!

Hyväksytty!

2006-10-25T15:24:00.000+04:00

Meidät... eikunsiis... hedelmöityshoitolaki on juuri hyväksytty eduskunnan toisessa äänestyksessä äänin 104-54 (tyhjiä 3)!

Ei vieläkään

2006-10-25T10:53:00.000+04:00

Eilen piti olla hedelmöityshoitolain viimeinen eduskuntaäänestys. Kyttäsimme sitä netistä koko illan Pikkukarhun kanssa. Mutta pahkeinen, iltapäivällä alkanut täysistunto ei päässyt äänestykseen saakka koko iltana, keskustelivat vain. Kymmenen tienoilla tuli tieto, että se on siirretty tälle päivälle. Täysistunto alkaa klo 15 ja äänestys on nostettu ohjelmassa ihan alkuun.

Suuri ja ihmeellinen

2006-10-24T13:12:00.000+04:00

Kissanminttu nukkuu! Hän on nukkunut yöt läpi jo kolmisen viikkoa. Olemme puhuneet siitä Pikkukarhun kanssa ihan hiljaa ja varovasti, ettei Vauvojen Onnetar, Tuo Suuri ja Kunnioitettava, loisi meihin pistävää katsettaan ja hönkäisisi kakkavaipparoskikselta lemahtavaa kirousta yllemme liiasta ylpeilystä... Olemme viisastuneet, sillä ne pari kertaa kun Kissanminttu on nukkunut kaksi yötä peräkkäin hyvin, ja olemme alkaneet siitä ilakoimaan, on seurannut noin 11 täydellisen rikkonaista yötä (täydellisen rikkonainen = tavanomaisen 3-4 heräämisen sijaan 10-20 heräämistä).

Odottelen aivojeni palautumista, ja ennen kaikkea, murentuvan muistini palautumista. Ei siinä mitään, että muistan opiskelijoiden nimet jatkuvasti väärin ja tarjoan lähdevinkkejä jollekulle, joka ei niitä ole kysynytkään. Mutta pahempaa oli, kun näin tuttavani taannoin ja kysyin oliko hän ollut muutama viikko sitten kuuntelemassa yhteisen tuttumme väitöstä. "Jooo-o. Mä istuin Eintel sun kanssa samassa pöydässä karonkassa". Siinä pöydässä istui noin kahdeksan ihmistä. Huokauksien huokaus.

Toiveikkaana odotan sitä aamua, kun herääminen ei enää tunnu siltä kuin kaksi vanhaa kampelaa röhnöttäisi silmäluomieni päällä.

Aidan takaa

2006-10-18T16:26:00.000+04:00

Eduskunnan suuri valiokunta on tänään antanut siunauksensa uudelle hedelmöityshoitolaille, sellaisenaan mistä viime viikolla suuressa salissa äänestettiin. Oloni on lievästi helpottunut, tätä odotettiinkin. Mutta riemukas oloni ei ole.

Jollain lailla voitto* tässä kiistassa on vaatinut liikaa voimia ja myönnytyksiä, jotta jaksaisin olla sillä lailla iloinen kuin parilain hyväksymisen jälkeen. tuolloin liihoittelin viikkotolkulla puoli metriä maanpinnan yläpuolella, pieni vaaleanpunainen cumulus-pilvi tassujen alla.

'Mitä me voitimme? Pidemmät klinikkajonot?' kysyy pieni hapan ääni sisälläni. Ja toinen, vanhempi ääni vastaa rauhallisesti, että ehkä me voitimme jo sisäisen adoption ja isyysloman muuttamisen sukupuolivapaaksi - ja jopa ulkoisen adoption.

Niin, en tiedä. Tulevaisuus näyttää, mitä me nyt voitimme. Voitimmeko kevyemmät seuraavat taistelut.

***

Ainakin me voitimme polvirukoilijat. Viime torstaina sateenkaariperheitä ja heidän tukijoitaan oli eduskuntatalon edessä kolmesataa ja vastamielenosoittajia Netmissionista (osa Helluntaiherätystä) kymmenisen kappaletta. Heillä oli kovaäänisemmät kaiuttimet. Kun lauloimme 'pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on', vasemmalta mellakka-aitojen takaa kaikui helvettiä ja kadotusta. Netmissionin sivuilla oli edeltävinä päivinä riemuittu siitä, että päästään tapaamaan oikeita homoja ja lesboja. Onneksi poliisi (pyynnöstämme) eristi meidät toisistamme.

Olimme kutsuneet Yhteys-liikkeen edustajan paikalle ja hän osoitti tukensa, toivottaen siunausta perheillemme, mutta sitä ei aitojen takana kuultu. Heillä oli liian kiire. Tämä maa on nimittäin menossa kovasti hunningolle, kuulemma.

Ehkä tapahtuneesta on vaikea suuresti iloita, koska matka on ollut niin pitkä, ja vuosien saatossa on joutunut kuuntelemaan niin paljon pahoja sanoja?

*enintä mitä nyt enää voisi tapahtua, olisi että tämäkin lakiehdotus kaatuisi. Se on näiden äänestysten jälkeen lähinnä teoreettinen mahdollisuus.

JEEEEEEE!

2006-10-13T15:31:00.000+04:00

Hei me voitettiin, me voitettiin, me voitettiin!!

Ääniero oli kaksikymmentäkaksi ääntä. Jess! Se ei jätä millekään spekulaatiolle enää tilaa. (ja suuressa valiokunnassa tämä ei enää muuksi muutu)

Ja kello lyö

2006-10-13T12:17:00.000+04:00

Kissanmintun uusi rakkaus ovat kellot. Hän katselee jotain telkkariohjelmaa ja kiljaisee 'klocka!' jos jonkin huoneen peräseinällä on kello. Kun kysyn "missä kello?", hän vastaa "klocka!" ja osoittaa seinäkelloa. Orastavaa kaksikielisyyttä siis (tosin nappi ja knapp menevät sekaisin niin että hän kutsuu nappeja kakaksi).

Tänään tasan kello yhdeltä lyö iso kello, sillä silloin alkaa eduskunnan istunto, jossa käydään ratkaiseva äänestys hedelmöityshoitolaista. Tänään saamme tietää, mihin suuntaan tämä maa on menossa. Saamme myös tietää, onko monen vuoden uurastus mennyt hukkaan.

Ääneni on käheä iskulauseiden huutamisesta eilisessä miekkarissa. En pääse lehterille seuraamaan äänestystä, sillä opetan juuri silloin. Odotan tunnille tekstaria Pikkukarhulta. Putoan ehkä tuolilta, on tulos kumpi tahansa.

Kynttilä

2006-10-09T14:28:00.000+04:00

Me sytytämme kynttilän, kun joku on kuollut. Ihmisen voi tappaa, ihmisoikeuksia ja janoa niihin ei koskaan.

---

Anna Politkovskaja oli tuttavantuttavamme. Hänen murhansa ei hipaissut kovin läheltä, mutta riittävän läheltä.

Mietimme huolestuneina kaikkia tuntemiamme toimittajia, miten vaarallinen ammatti se voi olla jossain toisessa maassa. Kuinka meidän omassa polittiisessa työssä edessä on kuitenkin pääasiassa vain penseyttä ja tyhmää puhetta - uhkailuun törmää tosi harvakseltaan (en ole ainakaan vuoteen saanut yhtään vihameiliä).

Miekkariin, miekkariin!

2006-10-06T10:05:00.000+04:00

Eilisessä tiedotustilaisuudessa lakivaliokunnan jäärät perustelivat hedelmöityshoitolain rajaamista heteropareille yhteiskunnan arvoilla. Jossain taustalla kuulen Räsäskän hykertelevän ja hierovan käsiään (yhteen hierotuista käsistähän lähtee sellainen ääni kuin kahta kopiopaperia hangattaisiin yhteen).

"Yhteiskunnan arvot" on ilmeisesti se teksti, joka on kirjoitettu siihen pamppuun, jolla meidän lapsiamme halutaan hakata päähän. Nyt ja tulevaisuudessa. Kovin on kaunis präntti, täytyy sanoa. Ollakseen välineessä, jota käytetään lasten satuttamiseen.

Me hiomme banderollitekstejä ja valitsemme mukaan otettavaa rekvisiittaa. Mielenosoitus on ensi torstaina, eduskuntatalon edessä viideltä.

Mielenosoituskutsun löydät täältä:
www.toivottulapsi.com

Siistiä

2006-09-24T15:16:00.000+04:00

Asunnon näytöt ovat alkaneet. Päivämme on täynnä siivoamista, siivoamista ja siivoamista. Luulin ennen, että pahin kotisotkun lähde on paksuturkkinen, uimahullu koira, joka karkailee ojiin ja lammikoihin. Vähänpä minulla oli elämänkokemusta... Ei ole yksivuotiaan voittanutta!

Kissanminttu nukkuu nyt päiväunia, ja olen tänään siivonnut asunnon kahdesti - mukaanlukien kalaperunasoseen kaivaminen niinimaton uumenista. Patterin välissä sitä on vielä vähän. Saamme siivota vielä kolmannen kerran, sillä hän ehtii olla hereillä runsaan tunnin ennen asunnon katsojaa...

Seitsemän tikkua laudalla

2006-09-23T16:50:00.000+04:00

Tein mennä viikolla pikasukelluksen pohjamutiin, kun Hesari uutisoi*, että Helsingin seudulla joka neljäs lapsi elää päihde- ja/ tai väkivaltakodissa. Aihe nousi esiin monilla foorumeilla ja puhuimme myös Pikkukarhun kanssa sijaislapsen ottamisesta. Tosin se ei olisi mahdollista ennenkuin Kissanminttu on isompi (....ja pliis kunnes me saamme nukkua riittävästi).

Koska minulla on omaa aikaa vain noin suurinpiirtein ratikkamatkat, tein mutasukelluksia työmatkojen aikana. Muistelin lapsuudenympäristöäni, kahta sukulais- ja ystäväperhettä, joiden kanssa vietimme suurimman osan vapaa-ajasta. Kolme naista, kolme miestä, seitsemän lasta. Jokaisessa perheessä väkivaltaa, aseiden kanssa heilumista ja tappouhkauksia (ja lemmikkieläinten ikkunasta heittelyä ynnä muuta vastaavaa - täydennä kuva). Yksi niistä oli oikea kunnon tappoyritys, se jonka Vinski näki.

Kaksi isistä on kuollut jo kymmenen vuotta sitten, molemmat alkoholisteja. Vinski sairastui psykoosiin ensimmäisen kerran 17-vuotiaana, LSD:n ansiosta, sanottiin . Ja sitä rataa on Vinskin elämä kuulemma mennyt. Viime syksynä lähti Pessi.

Me muut, me porskutamme, pidämme arjesta kiinni kynsin ja hampain. Kuka meidät pelasti? minut pelasti Pessi, ja lastensuojelu sitten kun Pessi ei enää asunut kotona. Minusta ei ollut pelastamaan Pessiä, vaikka uskoin niin viimeiseen saakka.

*Tosin, hämmentävää kyllä, asiantuntijahaastateltavanaan Mirjam Kalland, joka viime syksynä Ajankohtaisen Kakkosen 'Lapsentekoillassa' käsittämättömällä tavalla samasti kaikki maailman yksinhuoltajat ja lapsen tieten tahtoen hedelmöityshoidoilla hankkineet yksinhuoltajanaiset.

F!

2006-09-18T15:54:00.000+04:00

Ääntenlasku on vielä vähän kesken, mutta Ruotsin Feministiskt initiativ -puolue ei omien sivujensa mukaan ole saanut valtiopäiville ainuttakaan edustajaa. Harmillista. Ehkä se olisi muuttanut joitain - niin kuin aikoinaan vihreiden tulo eduskuntaan ympäristökysymysten vähittäistä valtavirtaistumista..

Ruotsissa feminismin asema on kovin erilainen kuin Suomessa. Siellä kaikki kiiruhtavat kutsumaan itseään ja puoluettaan feministiseksi, niin että lopulta feminismistä tulee jonkinlainen vesitetty versio: yhdenkoon vaate, saumaton ja venyvä, kaikille sopiva. F! on ollut virkistävä yritys haastaa tuo ilmiö. Vaan nyt tuli takapakkia.

Äiti sanoo, älä osta

2006-09-17T18:41:00.000+04:00

Käyn sisäistä taistelua kenkäosastolla. On pakko ostaa uudet kengät syksyksi, sillä raskaus painoi jalkaholvia alas ja kasvatti jalkaa numeron verran. Kenkien olisi hyvä olla siistit, jos meinaan tästä vielä suoriutua työelämään (off apurahapätkätutkijaksi).

Äidin ääni sanoo "Ne on hyvät. Ne on nahkaa ja alennuksessa, nahka kestää monta vuotta'. Äiti sanoo 'Mutta älä osta mokkaa syksyksi'.

Ongelmani on, etten halua näyttää nelikympiseltä, vaikka olen kohta 40. Vastaliikkeenä ostelen sitten jotain 19-vuotaitten kenkiä. Miltä aikuiset, alle nelikymppiset (minulla on ikäkriisi) näyttää, sitä en tiedä. Kolmekymppiset hete..eikun siis kolmekymppiset virkanaiset?

Ostan ne epäkäytännölliset tekomateriaalikengät, joissa on jotain omituista. Ne eivät edes istu kunnolla ja korkokin on outo. Mutta ne ovat tarjouksessa (kuten myös ne tumman siniset loafferit joita äidin ääni markkinoi minulle) ja ne ovat jotenkin kaiken rajalta ja välistä. Riittävästi omituiset.

Mammonan houkutukset

2006-09-07T17:10:00.000+04:00

Saimme isomman asunnon! ..meni pari päivää ja löysimme itsemme Indiq desingnista ihastelemasta ruokailuryhmiä, joihin meillä ei ole varaa.

Ruokailuryhmiä, jo on aikoihin eletty. Meidän bopomaisuutemme vain syvenee (vai onko se vain ikivanhaa & ihq'a pikkuporvarillisuutta?). Onneksi olemme liian köyhiä ollaksemme oikeita bopoja...

Säläpätkää

2006-09-01T16:48:00.000+04:00

Pikkukarhu on ulkomailla konffassa ja Kissanmintun yöt ovat minun vastuullani yksin. Toissayönä hän heräsi vain kerran, ja ehdin jo riemastua. Mutta viime yö oli taas sitä itseään: heräämisiä tunnin välein. Nyt porisee espressokeitin hellalla, sillä en ehtinut nukkua hänen päiväuniensa aikaan. Ne kestivät ruhtinaalliset 1h 9 min. Ja sieltä hän heräsi raivoissaan: - liian väsynyt uudelleen uneen upotettavaksi...

***

Olemme edenneet asumisoikeusasuntojonossa. Ehkä jo ennen joulua pääsemme muuttamaan isompaan. Isompi asunto, isommat menot.. Minulla on tuntitöitä (opetusta) syys-lokakuuksi, Pikkukarhulla marraskuuksi (arviointitehtäviä), minulla on puolikasta tammi-helmikuuksi ja Pikkukarhulla n. 70% päivää. Olemme pistäneet vetämään Kissamintun päiväkotihakemuksen tammikuuksi. Pari päivää sitten sain vinkin yhdestä pian hakuun tulevasta alan työpaikasta ja juuri kun olin ehtinyt kuvitella millaista olisi päästä keskituloisten kastiin, kuulin ettei paikkaa täytetäkään (voi valtiosektoria).

****

Kotiäidin hohtohetki, osa 2: pääsin Espoo Cinéseen katsomaan yhden elokuvan, Giselan. Se oli kammottava saksalainen pätkä rappioalkoholisteista betonilähiössä. Lähdin kesken pois. Melkein pääsin katsomaan tanskalaisen En Soapin. Se on kuulemma oivallinen transteemainen elokuva. Mutta se tulee varmaan Vinokinoon. Jonain vuonna. Tuleehan? huokaa epätoivoinen kotiäiti haikeankaihoisasti.

Kotirouvan hohtohetki

2006-08-25T15:44:00.000+04:00

Kissanminttu nukkuu juuri ainokaisia puolentoistatunnin päiväuniaan ja minulla on hetki aikaa kirjoittaa työmeilejä ja blogata.

Saan taas maistaa kotiäityden iloja, kun Pikkukarhu on mennyt kahdeksi viikoksi töihin. Lisäksi Eemelillä on harjoituskausi päällä, mikä tarkoittaa että hän näkee Kissanminttua tavallista vähemmän, kaksi tuntia viikossa (ja onneksi sentään yhden sunnuntain) . Pikkukarhukin tekee töitä seitsemänä päivänä viikossa ja pahimmillaan 14 tunnin työpäiviä. Plus Kissanmintulla on kova flunssa, joka saa hänet itkemään öisin (en vieläkään ymmärrä mikä logiikka siinä on, että kipeää lasta ei kissanminttulaiskoulukunnan mukaan voi nukuttaa sylissä kuin edestakaisin kävellen - miksei riitä, että istuu sohvassa ja keinuu?)

oih, sieluni palaa Espoo Cinéseen! jospa ehtisin katsoa edes yhden tai kaksi elokuvaa.

Keskiluokkamyrkytyksessä

2006-08-14T22:09:00.000+04:00

Kävimme asuntomessuilla ja... sain lievähkön keskiluokkamyrkytyksen. Missä nämä ihmiset tekee töitä? Kysyin Pikkukarhulta yhä uudestaan. Miksi sängyn pitää olla niin suuri, että sen ympäri mahtuu hädintuskin kävelemään makuuhuoneessa, eikä makuuhuoneeseen sitten mahdu muuta? Miksei samantien rakenneta alkoveja! Ja mihin kirjahyllyt laitetaan?

Mietimme myös, millaisia juhlia nuo mielikuvitusihmiset mahtavat järjestää, kun suurimmasta osaa asunnosta on tehty yhtenäinen oleskelu- & seurustelutila? Keitä sinne juhliin tulee ja katsotaanko niissä juhlissa taulutelevisiota (jos vieraat tulevat naapuritaloista niin eikö siihen taulutelevision katselemiseen ja pihalla grillaamiseen ala pian kyllästyä)? Viihde-elektroniikka, mitä kallein, oli asunnoissa kunniapaikalla, kuin alttarilla, mutta työtiloja ja omaa rauhaa ei tuntunut löytyvän mistään sisätiloista.

Meillä ei ole varaa asua niin, mutta oikeastaan - eikä tämä ole katkeruutta - emme me edes halua asua niin.

Muistihäiriöitä

2006-08-12T15:05:00.000+04:00

Tulin perjantai-iltana töistä kotiin. Pikkukarhu oli Kissanmintun kanssa pitkällä kävelyllä yhden vanhan ystävänsä ja tämän koirien kanssa. Aloin siivota. Jossain latianpesun lomassa tulin katsoneeksi kelloon. Seitsemän. Jotain minun piti muistaa? Pitikö minun muistaa jotain? Sitten muistin, että olimme sopineet että minä saan 'vapaaillan' ja voin siis mennä töiden jälkeen elokuviin tms. Ja minä käytin sen illan siivoamiseen. Mikä minusta on tullut?

Kissanmintun syntymäpäivä

2006-07-31T22:27:00.000+04:00

Kissanminttu täytti vuosia. Tai siis yhden.

Eemeli halusi järjestää juhlat luonaan. Hän olisi halunnut kutsua noin viisikymmentä ystäväänsä ja tuttavaansa. Pikkukarhu olisi halunnut kutsua noin viisikymmentä Karhujen suvun jäsentä. Minä olisin halunnut kutsua isäni, Momon ja Pikku Ruun vanhempineen (olen kuulemma epäsosiaalinen).

Eemelin olohuoneeseen mahtuu tiukasti ahtamalla viisitoista ihmistä. Me väittelimme, kinastelimme ja viimein riitelimme. Lopulta vieraslistalla oli muutamia sukulaisia ja kummit, parikymmentä vierasta. Kakkua, kahvia, kuohuviiniä. Sitä perinteistä, tiedättehän. Kunhan olimme ensin juosseet kauppaan, sillä Eemeli, joka oli luvannut huolehtia tarjoiluista, ei ollut tullut ajatelleksi, ettei kymmenen hengen kakusta riitä tarjoiltavaa yli kahdellekymmenelle hengelle.

Luulen, että hauskempia syntymäpäiviä Kissanminttu vietti kuitenkin toisena päivänä Kumpulan maauimalassa. Kissanminttu ja Pikku Ruu riehuivat kahluualtaassa. Pistimme kynttilän pullapitkoon ja pullansyönnin sivussa yritimme jutustella Ruusan ja Muusan kanssa (sen vähän, minkä lasten vahtimiselta ehdimme).

Ihmevekotin

2006-07-15T12:27:00.000+04:00

Me ostimme tutulta käytetyn astianpesukoneen satasella. Jouduimme purkamaan yhden keittiön kaapin, eikä kone istu pesäänsä kovin kauniisti, mutta mitä siitä. On se ihme vekotin! Pikkukarhu koskettelee sitä pehmein käsin kuin kissanpentua.

Kissanmintun tultua perheeseen kotitöiden määrä on noin kahdeksankymmenkertaistunut. Emmekä me ole Pikkukarhun kanssa edes mitään siistejä ihmisiä. Kuka tahansa läheisemme voi tulla todistamaan, että olemme kaksi sottapyttyä.

Tai ehkä kotitöihin käytettävä aika on moninkertaistunut? Kissanmintun herkkäunisuus tekevät pölynimurin ja pesukoneen linkoamistoiminnon käytöstä hyvin hankalla. Ja pölynimuria hän valveilla ollessa pelkää, rikkalapiota (tai sen aarteita) rakastaa vähän liikaakin...

Olisiko meillä siistimpää, jos meillä ei olisi niin tavattoman paljon tavaroita? Pikkukarhun mielestä minulla on jonkinlainen asketismifiksaatio, joka liittyy isäni buddhalaiskauteen lapsuudessani. Ystävämme kiusaavat meitä kodinsisustuksen pikkuporvarillisuudesta, joten kuvaa aika hyvin Pikkukarhun erilaista suhdettaan esineisiin, että olen hänen mielestään asketisti... Omasta mielestäni olen vain lievästi allerginen pikkutavaralle.

Minulla oli joskus takavuosina linjana, etten voinut ostaa tai vastaanottaa yhtään uutta tavaraa (tai huonekalua tai vaatetta), ellen samantien luopunut jostakin esineestä, joka vie vähintään saman verran tilaa. Hieno idea, mutta pikkulapsen kanssa se ei vain onnistu.

Ehkä me saamme muutossa ankaran käden villityksen ja neljännes roinasta lennähtää kierrätykseen? Kunhan muutto tulee. Kunhan löydämme isomman asunnon. Sopuhintaisen, sopusuhtaisen, samasta kaupunginosasta mieluiten. Mutta siihen tarvitaan jo onnea jonkinverran.

Tuulisella museon pihalla

2006-07-14T21:04:00.000+04:00

Seisoimme toissapäivänä Momon kanssa puoli tuntia Kiasman edessä ja valitimme toisillemme kaikesta: apurahojen pienuudesta, taideaineiden työtilanteesta, virantäyttöjen taustakähminnöistä, pätkätyökierteestä, pikkulapsiarjen kuluttavuudesta, epäonnistumisen pelon turhuudesta ja väistämättömyydestä, putoamisen pelosta... ja ennen kaikkea, niistä alle kolmekymppisistä, jotka kohta tulee ja jyrää meidät, lama-ajan sukupolven.

Lopuksi minä olin hurjan viisas ja sanoin Momolle, että hänellä on niin negatiivinen olo vain siksi, että hän on juuri jättänyt valmiin käsikirjoituksen. Että moni varmasti kadehtii häntä elämänurasta, joka kietoituu intellektuaalisuuden, kulttuurin ja luovuuden ympärille. Momo tuhahti, pisti päähänsä pyöräilykypärän ja nousi vanhan polkupyöränsä selkään.

Kuitenkin ne kaikki pelot ovat minunkin pelkojani. Eniten vetää pinnaa kireälle se, ettei minulla eikä Pikkukarhulla ei ole tiedossa mitään töitä marraskuun alusta lähtien. Joka päivä luen työpaikkailmoitukset, ja joka päivä totean että minun on ensin keskityttävä saattamaan tutkimukseni tilaan, jossa sen voi talvella jättää lepäämään muun työn takia.

Meillä on säästöjä, ja minä tiedän, että me pärjäämme (ja ystäväpiiri syytää meille vanhoja lastenvaatteita ja tavaroita, emme joudu ostamaan juuri mitään). On vain luotettava, on annettava olla, on uskallettava levätä - ainakin jossain välissä.

Kissanminttu nukkui katkounta viime yönä klo 23-24 ja 2-6, ja kiljui pienten unipätkien välit. Kissanminttu osaa jo seistä, kurottaa, osoittaa, puhaltaa, naksuttaa kieltään, hyppiä paikoillaan ja kävellä tukea vasten. Toivon että heräily hellittää, kun hänen kävelynsä kehittyy (...vai sitten kun ne noin 14 vielä puuttuvaa maitohammasta on puhjennut?). Johonkinhan sitä on toivonsa ripustettava.

Oi hiljaisuus!

2006-07-11T22:22:00.000+04:00

Pride tuli, pride meni. Ja vei flunssat mennessään. Selkäkipukin talttui tekemällä puutöitä Pikkukarhun äidin mökillä viikonloppuna. Äh ja puh. Olen niin väsynyt viikonlopun jälkeen, että kirjoitushommiin on vaikea tarttua - en niinkään väsynyt muutaman halon hakkaamisesta vaan alituisesta sosialiseeraamisesta. Kuuden tunnin kotimatkan jälkeen pistin Pikkukarhun lupaamaan, että ensi viikonloppuun ei kuulu ainuttakaan Karhujen suvun jäsentä.

Kuinka kaipaankaan hiljaisuutta, jossa ajatus leijailee. Pikkulapsiperheen päivään ei kuulu hiljaisuutta. Meillä sitä kuuluu hyvin rajoitetusti myöskään öihin. Kissanminttu herää edelleen 5-21 kertaa joka yö.

[toim. huom. teksti on tarkastutettu Pikkukarhulla, joka sallii sen julkaisemisen (vain lievästi happamana)]

Nenä

2006-06-30T12:51:00.000+04:00

Pikkukarhun flunssa teki viikon kunniakierroksen koko perheessä. Kissanminttu on jo parempana, mutta minä olen jämähtänyt pedin pohjalle. 'Kuumetta' on vallan 34,4 astetta, joten tuskin tämä nyt mikään tulehdus on. Oli pakko uhrata yksi työpäivä torkkumiseen - jospa näin saisin itseni kuntoon huomista Pride-marssia varten. Kylttejä on maalattu jo monta iltaa.

Ilomme ja ylpeytemme

2006-06-26T23:53:00.000+04:00

Pride-viikko on alkanut, Pride-viikko on alkanut!!

Vaikka on todella todella kivaa, että sateenkaariväkeä lappaa ympäri maata Helsinkiin ja helsinkiläisetkin malttavat pysyä kaupungissa vielä viikon, Pride-viikko herättää aina minussa monenlaisia tunteita. Takavuosina Pridet olivat kovin sosiaalityöpainotteisia, biletyksen lomaan oli ripoteltu tukiryhmää jos toistakin niin meille ongelmatapauksille kuin omaisillemmekin. Minä olen lakannut tarvitsemasta homoseksuaalisuuden takia tukiryhmätoimintaa yli 15 vuotta sitten, joten se meni vähän ..ohi.

Nyttemmin, ehkä Vaasassa pari vuotta sitten järjestettyjen hyvin kulttuuripainotteisen Pride-viikon vaikutuksesta, ohjelma on ihastuttavasti monipuolistunut - kulttuuriohjelmaa on enemmän. Lisäksi ainakin kirjallisuussoirée Villa Kivessa lienee saanut vaikutteita Tribadien yöt ja päivät -tapahtuman jokasyksyisestä kirjallisuusiltapäivästä Villa Kivessä.

Mutta. Sitten tulee mutta. Mikä on tuo salaperäinen ylpeys, joka englannin kielellä on luoksemme tänne pohjoiseen johdatettu, kehtaamatta sitä edes suomeksi kääntää? Tarkoittaako se jotain pakkoiloista pomppimista kilpaa ilmapalloryppäiden kanssa: katsokaa miten iloisia ja kivoja ja mukavia me ollaan, hei suvaitkaa meitä! Olen jo niin vanha, että retrohenkisesti toivoisin vanhan kunnon vapautuspäivät-sanan palautuvan (oi, olisi ihanaa vapautua).

Ja sitten toinen mutta. Kuinka kummassa 'kaappi' on otettu teemaksi tänä vuonna? Jos haluataan pridata (huomaa uudissana) ja ottaa etäisyyttä 80-lukulaiseen synkkämielisenä pidettyyn vapautuspäiväpuheeseen, miksi ottaa teemaksi 80-luvulla niin kovin suosittu kaappi?

Kaappi on minusta pelottava käsite. Se sisältää ulostulon vaatimuksen, yhden ankaran jähmeän ulostulokertomuksen formaatin takorautaisen painon. Formaatti on yhdenmukaistava ja pakottava. 'Kaappi' väittää, että maailma paranisi kerta heitolla, jos kaikki homot, lesbot ja biseksuaalit nyt vain ottaisivat itseään niskasta kiinni ja julistaisivat identiteettiään kaikille. Sitä yhtä ja ainokaista, alati muuttumatonta. Sivumennen sanoen, kuulostaa minusta hitusen naiivilta politiikalta.

Mitäs siitä, jos jollekulle kaapin oven aukeamisen hinta on ryppy isoisän kulmakarvojen välissä, toiselle koko elämänuran kaatuminen kerralla (esim. monet teologit)! Niitä jälkimmäisiä voi sääliä. Voivoi. Sääli on kovin nostattava tunne.

Minä en ole kaapissa, tietääkseni. Mutta minulle, minun peräänantamattomalle luonteelleni, kaappi on ongelma. Kaapista voi tulla ulos vain toisten ehdoilla, kaapista tullaan ulos heteronormatiivisen kielen ja järjestelmän sisällä. Kertomiseen kuuluu tauko. Se on lyhykäisyydessäänkin aivan liian pitkä, sillä se vihjaa: "Nyt olen kertonut. Nyt sinä saat päättää, suvaitsetko vai etkö suvaitse."

Ja minä en tahdo antaa muiden päättää. Tulla suvaituksi - mikä oikeus se muka on?

Kehä

2006-06-20T23:37:00.000+04:00

Aika kulkee nykyään omituisin hyppäyksin. Palasin blogini ääreen, koska kuvittelin kirjoittaneeni viimeeksi jo kaksi viikkoa sitten. Siitä olikin vain neljä päivää.

Osittain siinä on kai kyse surusta. Omaisryhmän viimeisestä kokouksesta ei ole kuin pari viikkoa ja se tuntuu tosi kaukaiselta. Vielä kaukaisemmalta tuntuu seuraava tapaaminen, sillä ryhmä on kesälomatauolla.

Suru ei ole enää ylitsevellovaa ja olen päässyt järkytyksestä yli. Mutta suru on kuin luupiikki, se jäytää ja kaivertaa kipeästi monta kertaa päivässä. Suupieleni ovat kääntyneet kuin lopullisesti alaspäin. Ajattelen (toivon) että aika kuluttaa surua kuin aallot rannan kiviä. Hitaasti, mutta kuluttaa, hioo pehmeämmäksi ja pyöreämmäksi.

Yksi syy ajan outouteen on krooninen univaje. Kissanminttu on kohta vuoden, eikä hän vieläkään nuku kokonaisia öitä vaan herää monta kertaa joka yö. Olen väsynyt fyysisesti ja väsynyt emotionaalisesti. Haluaisin pystyä ja ehtiä paljon enemmän kuin mihin pystyn, mutta työtehoni on jotain tyyppiä medium miinus. Sitten väsyn itseeni, siihen etten saavuta tavoitteitani ja aikataulujani.

Eilen illalla paljastui, että silloin kerran kun Pikkukarhu oli ulkomailla ja minä olin Kissanmintun kanssa Ruusalla ja Muusalla kylässä, Kissanmintun hillittömässä oksennuskohtauksessa kyse ei ollut vatsataudista, vaan muna-allergiasta, kuten silloin epäilin. Pikkukarhu oli nimittäin eilen illalla antanut Kissanmintulle palan munakasta ja pitkälle yöhön saimme todistaa syöksyoksennusten sinfoniaa..

Tänään hän on kunnossa, mutta Pikkukarhu on flunssassa. Ylihuomenna pitäisi lähteä sukulaiskiertueelle ajelemaan pitkin itäistä Suomea. Matkalla poikkeamme Eemelin kesätyönpaikan paikkakunnalla vilauttamassa hänelle Kissanminttua, jota hän ei ole kerennyt näkemään vähään aikaan.

Formez vos battaillons

2006-06-16T00:31:00.000+04:00

- eli jatkamme marseljeesin hengessä -

Perustuslakivaliokunta, tuo suomalainen elin, jossa metsurit ja kirvesmiehet (kansanedustajat) omalla selkäydinosaamisellaan päättävät, mikä on perustuslain mukaista ja mikä ei, on päässyt lähelle lopputulemaansa. Oi, suuressa viisaudessaan nuo metsien miehet (perustuslakivaliokunta on tooooodella mies- & konservatiivipainottunutta) päättivät tehdä mietinnön suppealla asiantuntijakuulemisella. Kaksi miesasiantuntijaa oli sitä mieltä, että syrjinnän määre ei mahdollisesti täyty, kaksi naista sitä mieltä, että kyllä täyttyy.

Ja niinpä perustuslakivaliokuunan mielestä naisparien ja yksin elävien naisten sulkeminen hedelmöityshoidoista ei ole syrjintää. Kuitenkin valiokunnan mietinnön mukaan "hallituksen ehdotus, jossa hoidot sallittaisiin myös yksinäisille naisille ja naispareille, vastaa paremmin perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen tavoitteita"*. Ja mitäköhän helvettiä tuokin on tarkoittavinaan? - kun siitä ei ole mitään poliittista hyötyä.

Menimme tänä iltana saunaan Kissanmintun nukahdettua. Saunoimme synkissä merkeissä, ja melkein saimme perheriidan aikaisiksi parhaimmasta banderollitekstistä. Olin juonut puoli tölkkiä siideriä ja saavuttanut lievän hiprakan (minulla on todella huono viinapää ja laihduttaminen huonontaa sitä entisestään). Halusin järjestää surusaaton Eduskuntaan ja nostaa ylös valtavan verenpunaisen maalin tahriman valkoisen lipun, jossa lukisi 'oikeusvaltio on kuollut'.

No joo, hiukan melodramaattista, myönnetään.

Vähemmän melodramaattista on mennä osoitteeseen www.adressit.com/hedelmoityshoidot ja allekirjoittaa adressi, jossa oikeusministeri Luhtasta pyydetään vetämään vinkuralleen väännetty laki pois käsittelystä. (ja jos päätät allekirjoittaa adressin, levitä myös sanaa siitä eteenpäin)

*Ylen uutisten mukaan/ STT:n mukaan

Allons enfants de la tyrannie

2006-06-07T12:15:00.000+04:00

"Lakivaliokunnassa on päädytty muotoiluun, jossa hedelmöityshoidot kielletään yksinäisiltä naisilta ja naispareilta. Perustuslakivaliokunnan on nyt tutkittava, onko tällainen kielto perustuslain mukainen." HS 7.6.2006, A9

Sillä niin kävi näinä päivinä, että lakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista OTL Maija Sakslin "esitti perusoikeuksiin liittyviä epäilyjä", lainatakseni samaista Hesarin uutista.

Eli perustuslain yhdenvertaisuuskohta saattaa sittenkin ehkä joskus tarkoittaa jotain enemmän kuin lain kaunista, mutta hyvin kuollutta kirjainta. Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä nyt alkaa tiukka poliittinen kamppailu merkityksenmuodostamisesta.

Kamppailu on suuri,vaikka Eduskuntatalon käytävillä on kovin hiljaista: valiokunnan kokoushuoneen ovet on vedetty kiinni eikä taustalla soi sinfoniaorkesteri, ei edes pienemmänpuoleinen torvisoittokunta.

autsch

2006-06-05T22:32:00.000+04:00

Minun pitäisi kirjoittaa naurusta vaikka minua ei naurata yhtään, päinvastoin. Tänä aamuna heräsin selkä kivettyneenä ja jouduin pakottamaan itseni eteenpäin. Ehkä ruumiini ei halua, että teen työtä? (tai sitten se johtui siitä hotellin upottavasta sängystä - olimme hääpäivänä hotellissa, sillä havahduimme juuri siihen, että meidän on käytettävä häälahjaksi saatu hotellilahjakortti pois.. ei niinkään harmillista)

Huomenna klo 10.15 lakivaliokunnassa ovat kuultavina kaksi perustuslakiasiantuntijaa, heistä riippuu meneekö esitys tältä osin suoraan eduskunnan äänestykseen, ehkä jo ennen kesälomia, vai saako perustuslakivaliokunta siitä uuden pähkinän purtavaksi. Asiantuntijoista toinen, prof. Mikael Hiden oli valiokuntatyöskentelyssä mukana jo viime eduskuntakaudella, kun leivottiin sitä huippukummallista juridista isyyttä promotoinutta lakiehdotusta.

OTL Maija Sakslin puolestaan on toiminut Ihmisoikeusliitossa. Laitan toivoni häneen. Sen pienen, hennonvihreän verson, joka rikkaruohon seassa pilkistää. Toivoa on, onhan?

Puhdetöitä

2006-06-04T23:13:00.000+04:00

Kuolinsyyraportin tulo vei voimani niin pahasti pakkasen puolelle, että jouduin siirtämään loppuviikon työt myöhemmäksi: tuntui siltä kuin aivoni olisivat olleet täynnä tuulenpyörteen viskomia paperiarkkeja...

Jotain oli kuitenkin tehtävä: järjestin cd:t, videokasetit ja dvd-levyt uudestaan, siivosin kaappeja ja maalasimme Pikkukarhun kanssa yhden seinän. Maalia jäi yli, joten koristemaalasin yhden parveketuolin. Lisäksi tein parvekelaatikkoon miniatyyripuutarhan, aivan kuin Strömsössä. Minun puutarhassani on tosin huvimaja sinistä lasia, lammessa lumpeita sekä varrastikuista, pussinsulkijoista ja satiininauhasta tehty kansituoli..

Kuinka pitkälle voi pikkuporvarillisuudessa ihminen mennä?

Karua luettavaa

2006-05-30T15:10:00.000+04:00

Aamupäivä kolautti postiluukusta Pessin kuolisyylausunnon: itsemurhasta ei ole epäilystäkään. Lausunto oli tullutkin äidille, joka edelleenlähetti sen minulle. Hän uskoi minun järkyttyvän (kuten on käynyt joukolle serkkuja ja muita sukulaisia). Mutta mistä minä olisin järkyttynyt? Tiesinhän sen jo. Oli se silti aika kylmivää luettavaa. Nyt yritän saada isää kiinni, sillä minun surullinen tehtäväni on kertoa hänelle lausunnosta.

Vartin päästä tuli uutinen, että lakivaliokunta on äänestänyt hedelmöityshoitolakiesityksestä :
"Lakivaliokunta äänesti asiasta tiistaina luvuin 9–6. Kaksi valiokunnan jäsentä äänesti tyhjää. Päätöksen mukaan valiokunta valmistelee oman mietintönsä siltä pohjalta, että hedelmöityshoidot rajataan miehen ja naisen muodostamille pareille lääketieteellisin perustein. Hallitus oli valmis sallimaan hedelmöityshoidot myös yksinäisille naisille ja naispareille. " (verkko-HS 30.5.2006)

"Nyt me tullaan aina olemaan lainsuojattomia" sanoi Pikkukarhu lannistuneena.

Vielä on pienenpieni toive, että joku kuultavana oleva perustuslakiasiantuntija on puolellamme ja ilmoittaa, että esitys sotii perustuslain yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Ja toinen hentoinen toive, että oikeusministeri Luhtanen vetää hallituksen esityksen pois, jolloin eduskunta ei pääse moisesta edes äänestämään.

- sekä työnsin tietenkin jo pään liinavaatekaappiin ja etsiskelin sopivaa banderollikangasta..

Tänään on vain on sellainen päivä, että on tosi vaikea löytää energiaa mielenosoituksen suunnitteluun (jätin suosiolla työpäivän väliin).

Tämä kamppailu on kestänyt jo vuosia. Häviöt ovat suuret, voitot pienet. Jos voitamme, saavat naisparit yhä käydä klinikoilla hoidossa ja perheen sisäinen adoptio luultavasti säädetään niille, joilla ei ole mahdollisuutta viralliseen isään. Jos häviämme, paitsi että klinikoiden ovet sanovat naks ja pum,luultavasti sekä sisäisen adoption että ulkoisen adoption avaaminen ei-heteroille jumittaa vuosikausiksi.

Puhumattakaan ilmapiirin muutoksesta. Saa syrjiä, olkaa hyvä. Kunhan se vain tapahtuu heteronormatiivisen perhepuheen yhteydessä!

Vuosikalenteri

2006-05-23T11:49:00.000+04:00

Meidän feministinen vuosikalenterimme on taas pyörähtänyt sinne kiihkeätahtisemmalle puolelle. Lisäksi, nyt kun Kissanminttu on tullut perheeseen, joudumme kipeästi kokemaan, että kaikkea ei voi tai ehdi tehdä pikkulapsen kanssa. Mistä luopua, mitä pitää? - auts -

---------------------------------------------------------------------------------------------
lesbo/feministinen vuosikalenterimme
(helsinkipainotteisesti, toistuvat tapahtumat)

Maaliskuu
Naisten päivä: tapahtumia koko viikko, Nytkiksen aamupäivätapahtuma, Unionin avoimet ovet, Amnestyn iltajuhlat vanhalla
Minna Canthin päivä
Yhdistysten vuosikokouksia

Huhtikuu
Yöpervonen (Suomen Queer-tutkimuksen Seuran pre-vapputapahtuma)
Villa Salinin kevättalkoot
Regnbågshelgen

Toukokuu
vappupiknik Taivaskalliolla
Naisten kaupunki
Kirjan ja ruusun päivä (alan kirjailijoita)
Maailma kylässä (+ Elävä kirjasto)
Kevätkuppi ("lesbosählyturnaus")

Kesäkuu
Hattujuhlat (Naisasialiitto Unioni)
Pride alkaa (ainakin: sateenkaarimessu ja naistenbileet)

Heinäkuu
Pride: miekkari, puistojuhla ja naistenbileet
Sateenkaariperheiden kesäleiri

Elokuu
Espoo Ciné (Pink Zone)

Syyskuu
Tribadien yöt ja päivät
Rakkautta ja anarkiaa

Lokakuu
Kansallinen queertutkimusseminaari, Turku (v. 2006: 'Pervot ajat')

Marraskuu
Vinokino
Naistutkimuspäivät (Suomen Naistutkimuksen Seura)
Kirjamessut (alan kirjailijoita)
Yhdistysten vuosikokouksia

Joulukuu
Naisten joulumessut (Naisten kulttuuriyhdistys)
Yhdistysten pikkujouluja

Tammikuu
Docpoint
Yhdistysten järjestäytymiskokouksia

Helmikuu
Nainen vai artisokka? (+Näkymätön kirjasto)

(+eri vuosina eri aikoihin: vaalivalvojaisia, euroviisuvalvojaisia, konffia, satunnaisia mielenosoituksia, queer-dialogi-tilaisuuksia)

Pienemmäksi, pienemmäksi

2006-05-22T21:40:00.000+04:00

Rakas löllykkini otti ja pieneni kahden kilon verran parissa viikossa (välissä juhlaillalliset sekä eräs pitkä kokous juustopöytineen). Sitten tuli viikonloppu ja söin normaalisti. Ärghg. Kilo palasi. Noh, ollaan sitä sentään kilon verran voiton (miinuksen) puolella!

Vähähiilihydraattinen dieetti saa kyllä nyt jäädä. Yritän vain syödä hillitysti ja vähäkalorisesti, sillä sitä huimausta ja migreenikohtauksen rajalla keikkumista ei kestä kukaan. Tai joku ehkä, mutta ei meidän parisuhde.

Mamman oma kakkaenkeli

2006-05-11T14:40:00.000+04:00

Kissanminttu on yhdeksän ja puoli kuukautta, ja hän oppii asiat omassa järjestyksessään.Kontata Kissanminttu ei osaa (vain huojua paikallaan konttausasennossa), eikä seisoa tukea vasten kuten monet tuttavien lapsista. Vaan tärkeintä kai on, että hän menee eteenpäin - ja ryömimälläkin pääsee.

Pinsettiote tuli puolen vuoden ikäisenä, ensimmäiset sanat kahdella kielellä kahdeksan kuukauden ikäisenä. Nyt päätimme kokeilla potalla istuskelua ja Kissanminttu oppi homman heti. Hän on kovin mielissään, kun kehumme häntä suurin sanoin. "Mamman pikku kakkaenkeli" Pikkukarhu kiljaisi yhtenä päivänä potan sisällön nähdessään.

rakas löllykkini

2006-05-11T14:11:00.000+04:00

Zone, vannon sen nimeen vaikka siitä on pari vuotta, kun luin kirjan. Vannon sen nimeen siis vapaasti soveltaen. Sokeri, peruna, maissi ja vehnä pois. Hillitysti hedelmiä. Eläinrasvat pois, tilalle kasvirasvoja kohtuullisesti. Vihanneksia paljon, kokolihaa (vähärasvaista) paljon. Kokojyväleipää rajoitetusti. Pähkinöitä kevein mielin.

Zonen hyvä puoli on siinä, ettei ole koko ajan nälkä. Rakas löllykkini, raskauden jäljiltä hilpeästi keinahteleva vatsanketale, on pienentynyt. Viiden päivän jälkeen vaaka näyttää runsasta kiloa vähempää - sitä tosin lienee auttanut myös juuri alkaneet kuukautiset. Saa nyt nähdä, kauanko tätä kestän, yleensä jaksan laihduttaa noin kaksi viikkoa. Ärghgh, siinä ajassa ei kyllä viittä kiloa pudoteta.

Bermudan kolmio

2006-05-10T19:38:00.000+04:00

Pikkukarhun äiti lähti viikoksi työmatkalla, ja me juutuimme omaan pieneen Bermudan kolmioomme. Kun työpaikkani on etelässä, kotimme luoteessa ja Pikkukarhun äidin iso agressiivinen koira asuu lännessä, luulisi, että kaikki on helposti järjestettävissä. Samalla suunnallahan sitä ollaan. Vaan ei: Helsingin julkisen liikenteen suunnittelu perustuu akseleille pohjoinen-etelä ja itä-länsi. Paikasta toiseen siirtymiseen menee kevyesti 45 minuuttia. Ja nyt me sitten ramppaamme paikasta toiseen. Pikkukarhulla on välillä laina-auto käytössään, mutta minä tökötän jo pelkästään pysäkeillä parikymmentä minuuttia kerrallaan odottelemassa bussia milloin milläkin ilmansuunnalla. (joo, tiiän, pysäkkiaikataulut. pitkillä linjoilla ne vaan tuppaa heittämään)

Yhden täytyy hoitaa Kissanminttua, joka on uudessa vauhtiryömijän roolissaan liian pelottava (äideille) yhdistelmä koiran kanssa. Kissanmintun toissaviikolla sairastama rota-virus sotki hänen hauraan unirytminsä ja nyt Kissanmintun ympärivuorokautinen hoitaminen on liian kamalaa yksin tehtäväksi (koska siihen kuuluu niin vähän nukkumista, taaaaaaaaaas). Lisäksi Kissanminttu osaa jo ikävöidä meitä.
Yhden pitää viettää aikaa koiran kanssa, jotta se ei alkaisia ulvoa eroahdistustaan.
Yhden pitää käydä töissä (minun).
Lisäksi joka helkutin päivä jommalla kummalla on iltapäivällä tai illalla jokin kokous*. Ja Eemelillä on töissä niin kiire, että hän ehtii nähdä Kissanminttua tällä viikolla vain 2,5 h.

Viikolle on ahdettu kaikkea muutakin; havahduimme juuri siihen että on kiertävän ongelmajäteauton viimeinen viikko; äitienpäivään osuu myös Pessin syntymäpäivä, joten silloin pitää mennä haudalle isän kanssa; Pikkukarhua on pyydetty yhden kirjoituskilpailun raatiin ja hän on tarvinnut tavallista enemmän tällä viikolla aikaa omiin hommiin; minä yritän laihduttaa nämä viisi inhansitkeää raskauskiloani pois ja verensokerin lasku aiheuttaa migreeninpoikasia..

Onni onnettomuudessa on, että meillä on koko ajan niin kiire, että emme ole juurikaan ehtineet riitelemään!

*paitsi sen yhden kerran kun minulla on kirkkokonsertti ja Pikkukarhulla turnaus. Miten sukupuolittuneiden rooliodotusten mukaista!

voihan tupenrapinat!

2006-04-23T12:50:00.000+04:00

Olemme riidelleet, voi kuinka olemmekaan riidelleet Pikkukarhun kanssa. Kaikesta mahdollisesta: tiskivuoroista, vaipparoskien viemisestä, jatkuvasta urheilun katsomisesta telkkarista (Pikkukarhun), Kissanmintun päiväunista, Kissanmintun syöttämistavoista, siitä etten aamulla ehdi ajoissa töihin, siitä ehtiikö Pikkukarhu juoda aamuteetä, siitä että teen niin paljon töitä, siitä että teen töitä myös kotona (illalla kun Kissanminttu on nukahtanut, ehtii hyvin vielä vähän kirjoittaa klo 22-23), siitä saanko levätä flunssassa, jatkuvasta ärtymystilasta (minun), työstressin kotiin tuomisesta (minun), toisen neuvomisesta ja neuvomisen sävystä, toisella kielellä päällepuhumisesta (eli Kissanmintun kehittymisestä kaksikieliseksi), sukuloimisen tiheydestä..

Kun Kissanmintun univaikeudet (hampaita? liikkumaan opettelu? flunssanalku?) hetkeksi hellittävät ja saamme nukkua muutaman yön paremmin, elämä on taas vähän aurinkoisempaa. Mutta sitten tulee jokin pienen pieni kähnäys, ja taas räjähtää.

[teksti tarkastutettu Pikkukarhulla ennen lähettämistä. toim. huom.]